Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Lapsen hyvä itsetunto tukee oppimista - 3 vinkkiä vanhemmille

14.02.2020  |  Vanhemmille, Oppiminen ja motivaatio

lapsen-itsetunto-tukee-oppimista

Miten saada koululainen motivoitumaan opiskelusta ja uskomaan omiin kykyihinsä? Siihen ei tarvita taikatemppuja vaan paluu perusasioiden äärelle auttaa, kertoo erityispedagogiikan dosentti ja tutkija Lotta Uusitalo.

Valitteleeko lapsi tai teini motivaation puutetta? Jos koulunkäynti ei suju ja läksykirjat lojuvat pöydällä avaamattomina, voi se johtua luottamuksen puutteesta omiin kykyihin. Epäonnistumisen pelko saattaa estää koululaista yrittämistä lainkaan.

”Itsetunnolla on oppimiseen aivan äärettömän suuri vaikutus”, kertoo erityispedagogiikan dosentti Lotta Uusitalo Helsingin yliopistosta. ”Kun tietää osaavansa ja pystyvänsä, voi helpommin luottaa siihen, että asiat menevät hyvin. Silloin uskaltautuu kokeilemaan uutta”, hän luonnehtii.

Mistä hyvä itsetunto sitten rakentuu? Uusitalo kertoo, että asiaan liittyy kaksi ulottuvuutta. Ydinitsetunto muodostuu varhaislapsuuden kokemuksista, muun muassa siitä että on tullut rakastetuksi sellaisena kuin on. Ydinitsetunnon ympärille rakentuu ääreisitsetunto, joka koostuu kokemuksista ja muilta saadusta palautteesta. Ääreisitsetunto voi vaihdella paljonkin elämän eri vaiheissa.

Aina kun tapahtuu jotakin hyvää, siitä kannattaa antaa positiivista palautetta.

"Mitä enemmän lapsi on kohdannut vastoinkäymisiä tai jos hänellä on erityisen tuen tarpeita, sitä pienemmistä ja konkreettisemmista asioista kannattaa kehua - tietenkin ikätasoon sopivasti.”

Itsetunnon ei tule rakentua pelkästään suoritusten varaan, mutta onnistumisten huomioiminen on Uusitalon mukaan silti hyvin tärkeää. Se auttaa lasta ja nuorta hahmottamaan omia vahvuuksiaan ja käsittelemään pettymyksiä. Kun lapsi on saanut myönteistä huomiota, hän kykenee ottamaan vastaan paremmin myös korjaavaa palautetta.

Lue myös: Tutkimus: vanhempien koulumyönteisyydellä on väliä

Yksityisopetuksesta apua, varaa kokeilukerta!

 

3 vinkkiä lapsen itsetunnon tukemiseen

1. Kehu vuolaasti asioista, joista on konkreettista näyttöä

Uusitalon mukaan positiivista palautetta ei kannata pihtailla. Sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota pelkästään siihen, mikä tarvitsee korjaamista, hän kehottaa huomioimaan ”ihan tavisjuttuja”. Esimerkiksi pientä koululaista voi kehua siisteistä marginaaleista matikan vihossa ja yläkoululaista siitä, että hänellä on aina koulutarvikkeet mukana.

Periaatteena on pitää perusvuorovaikutus positiivisena ja kehua asioista, joista on konkreettista näyttöä. Silloin lapsi tai nuori ei voi kiistää tai mitätöidä kyseistä asiaa.

Lue myös: Alakoululaisen motivointi - miten oppimisen ilo säilytetään?

2. Tee onnistumisista näkyviä

Ihmismieli unohtaa herkästi hyvät asiat ja palaa negatiivisiin sattumuksiin. Siksi Uusitalo kehottaa laittamaan esille vaikka valokuvia, palkintoja, sertifikaatteja ja piirustuksia, jotta onnistumiset olisi helpompi muistaa. Se on tärkeää etenkin vastoinkäymisten hetkellä, kun usko omiin kykyihin on koetuksella.

3. Vältä lannistamista

Jos lapsen tai nuoren toiminnassa on korjattavaa, on hyvä keskustella asiasta ilman toisen lyttäämistä. ”Hyvin harva sisuuntuu lannistavasta palautteesta, yleensä käy toisin päin”, toteaa Uusitalo.

”Varsinkin, jos ydinitsetunto on heikko, epäonnistumiset ääreisitsetunnon alueella voivat olla murskaavia”, Uusitalo sanoo. ”Siksi koko ajan pitäisi tuoda esille myös sitä, mikä meni hyvin.”

Asiakaskyselyidemme mukaan lisäopetus tukee koululaisen motivaatiota ja itseluottamusta. Kokeneet opettajamme auttavat kaiken tasoisia oppijoita onnistumaan.

Ota yhteyttä