Keskiarvo ylös -kurssit
Parempi keskiarvo pienryhmäkurssin avulla!
Keskiarvo ylös -kurssilla yläkoululainen saa viikoittain apua opiskelutekniikoihin, läksyihin ja koekertaamiseen. Lopputuloksena opiskelutaidot kehittyvät ja arvosanat nousevat.
Kurssilla on
- enintään 6 oppilasta/ryhmä - jokainen saa yksilöllistä opetusta
- vetäjänä kokenut yläkoulun erityisopettaja
- rento ja kannustava, oppimista tukeva ilmapiiri
- mahdollisuus pitkäjänteiseen ja keskittyneeseen opiskeluun.
Kurssin kuukausihinta on 209 €/kk. Laskutus kerran kuukaudessa. Kurssi kestää koko lukuvuoden, mutta osallistumisen voi myös päättää milloin haluaa. Ilmoittaudu nyt lähi- tai online-opetuskursseille, maksuton peruutus 7 päivää ennen kurssin alkua.
Ilmoittaudu nyt lukuvuoden 2023-2024 ryhmiin, kurssit käynnistyvät elokuun lopulla 2023!
Nuori on ollut innostunut kurssista ja kokenut siitä olevan hänelle hyötyä. Joulutodistuksen keskiarvo oli myös selkeästi noussut edellisen kevään todistuksesta. Kevättodistuksen keskiarvo oli 8,5 ja nyt joulutodistuksen 9,0. Toimivaa on myös ollut etäopetusmuoto, sopiva kellonaika ja toimivat yhteydet. Opettaja on ollut mukava ja innostava ja huomioinut hyvin, että kaikki oppivat eri tavalla, Hän on antanut hyviä oppimisvinkkejä ja neuvoja, joita ei koulussa anneta."
Nostin kevään aikana 4 aineen arvosanoja ja pääsin siihen lukioon, johon halusinkin."
Opin, kun sain apuja ja neuvoja opiskelutaitoihin."
Mitä oppilas saa kurssilta?
- Lisäopetusta haastavilta tuntuvissa oppiaineissa
- Säännöllistä apua läksyihin
- Tukea koekertaukseen
- Yksilöllistä ohjausta pienryhmässä
- Opiskelutaitojen harjoittelua: eri tapoja oppia matematiikkaa, kieliä ja reaaliaineita
- Parempia arvosanoja!
Kurssilla ei käydä läpi valinnaisia kieliä (esim. saksa, ranska, espanja) eikä taito- ja taideaineita.
Kenelle kurssi sopii?
- Kurssi sopii yleisopetuksessa oleville 8.-luokkalaisille ja 9.-luokkalaisille, jotka haluavat nostaa keskiarvoaan ja päästä lukioon.
- Jos oppilaalla on erityisen tuen tarvetta, keskittymishaasteita tai oppimisvaikeuksia, suosittelemme yksityisopetusta. Jos kurssin opettaja huomaa oppilaalla jossain aineessa suuria aukkoja osaamisessa, hän suosittelee oppilaalle aineenopettajan tapaamisia.
Kurssikertojen sisältö
- Alussa vaihdetaan kuulumiset ja opettaja esittelee harjoiteltavan opiskelutekniikan.
- Opiskelutekniikkaa käydään läpi yhdessä ja oppilaat tekevät siihen liittyviä harjoituksia.
- Oppilaat siirtyvät tekemään omia koulutöitään. Opettaja kiertelee ja auttaa jokaista vuorotellen.
- Lopuksi oppilaat ja opettaja pohtivat yhdessä, miten työskentely sujui.
- Oppilaat saavat opiskelutekniikkaan liittyvät materiaalit ja muut opettajan käyttämät kirjalliset tehtävät.
Opettaja lähettää vanhemmille tiedoksi kurssin yhteiset asiat. Syys- ja kevätlukukauden lopuksi vanhemmat saavat myös henkilökohtaista palautetta lapsensa edistymisestä. Ylimääräisiä arviointi- tai palautekertoja voi tilata lisämaksusta.
.png)
Emma, 9.lk: Keskiarvo nousi reilusti pienryhmäkurssin avulla
9.-luokkalainen Emma löysi itselleen toimivat opiskelutavat Keskiarvo ylös -kurssilla. Sen myötä arvosanat paranivat ja innostus koulunkäyntiin kasvoi yhden lukukauden aikana.
"Mun keskiarvo oli 8. luokan lopussa 8,2 ja nyt jouluna se oli 8,8", yläkoululainen toteaa tyytyväisenä.
Etkö löytänyt sinulle sopivaa kurssia?
- Voit esittää toiveen uudelle kurssille tai kurssin ajankohdalle. Toteutamme toiveita mahdollisuuksien mukaan.
- Peruskoulun aineita voi harjoitella myös yksityisopetuksessa, joustavasti oppilaan omien aikataulujen mukaan.
Oppimisvinkkejä ja tietoa uutuuksista
- Kiinnostavatko oppiminen ja opiskeluvinkit peruskouluun, lukioon tai yo-kirjoituksia varten?
- Haluatko tietoa ensimmäisenä uusista kursseista ja ilmoittautumisen käynnistymisistä sähköpostiisi?
- Tule uutiskirjeemme tilaajaksi!