Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Emma, 9.lk: Keskiarvo nousi reilusti pienryhmäkurssin avulla

21.03.2022  |  Kuukauden oppilaat

Emma 9.lk

9.-luokkalainen Emma löysi itselleen toimivat opiskelutavat Keskiarvo ylös -kurssilla. Sen myötä arvosanat paranivat ja innostus koulunkäyntiin kasvoi yhden lukukauden aikana.

"Olin kesälomalla Tutorhousen matikan kertauskurssilla. Koin, että se oli tosi hyvä ja ajattelin, että voisi etsiä jotain, mikä auttaisi koko 9. luokan ajan", kertoo yläkoululainen Emma.

Sopiva vaihtoehto löytyi Keskiarvo ylös -kurssista. Emma aloitti pienryhmässä opiskelun syyslukukauden alussa ja on tähän mennessä harjoitellut tunneilla matematiikan lisäksi äidinkieltä, fysiikkaa ja kemiaa.

Hänen mielestään 9. luokka on niin tärkeä, että on hyvä saada tukea ja varmistusta omalle osaamiselle. Etenkin, kun toiveena on päästä tiettyyn lukioon. "Ei mulla missään vaiheessa ollut isoja ongelmia koulussa, mutta halusin, että varmasti menee hyvin", Emma kertoo.

 

Opiskelutavat muuttuivat ja ymmärrys omasta oppimisesta kasvoi

Emman mielestä kurssilla hyödyllisintä on ollut se, että hän on löytänyt itselleen sopivat opiskelutavat. Esimerkiksi reaaliaineiden oikea lukutekniikka ja kokeisiin lukemisen aikatauluttaminen ovat kurssilla opittuja taitoja, joista on ollut hänelle huomattavasti apua uuden oppimisessa.

Opiskelua ovat helpottaneet myös kurssilla tehdyt harjoituskokeet ja itsearvioinnit.

"Pystyn itse hahmottamaan, millä tavalla opin. Kurssilla ollaan tehty taulukoita siitä, mikä on oppitunneilla hallussa ja mihin tarvitsee vielä harjoitusta", Emma sanoo. "Uskon, että siitä on hyötyä jatkossakin eikä vain ysiluokalla."

Lataa tästä maksuton opas opiskelutekniikkaan!

 

Paremmat arvosanat innostavat opiskelemaan jatkossakin

Itsetuntemuksen ja opiskelutapojen parantuminen on Emman mukaan näkynyt suoraan hänen arvosanoissaan. "Mun keskiarvo oli 8. luokan lopussa 8,2 ja nyt jouluna se oli 8,8", yläkoululainen toteaa tyytyväisenä.

Hänelle on ollut tärkeää huomata, että vaivannäkö kannattaa: "Kun olen saanut nostettua mun arvosanoja eikä ole stressiä, että en onnistuisi, se on motivoinut mua opiskelemaan enemmän."

Emma kokee, että Keskiarvo ylös -kurssin tunneilla on ollut mukava opiskella. Tuntien runko on hänen mielestään selkeä ja etäryhmän virtuaalinen luokkahuone on yksinkertainen käyttää. Pienessä ryhmässä ei myöskään jännitä kysyä epäselvistä asioista toisin kuin koulun isossa luokassa.

Oman kokemuksensa perusteella yläkoululainen kannustaa muitakin kokeilemaan pienryhmäkurssia.

"9. luokka on tosi tärkeä aika tulla kurssille. Myös aikaisemmat vuodet vaikuttavat arvosanoihin, niin kannattaa olla ajoissa hereillä. Mitä aikaisemmin, sitä parempi", Emma toteaa.

 

9.-luokkalaisten Keskiarvo ylös -kurssille pääset mukaan etänä tai Helsingin opetustiloissamme. Paikkoja on rajoitetusti, joten varaathan omasi hyvissä ajoin!

Tutustu 9.-luokkalaisten kurssiin