Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Abi Oona sai pre-abikurssilta hyvän pohjan lyhyen matikan yo-kokeeseen

08.11.2022  |  Kuukauden oppilaat

Oona

Abi Oona kertoo, että lyhyen matematiikan pre-abikurssi antoi selkeän kokonaiskuvan omasta osaamisesta ja siitä, mitä yo-kirjoituksissa vaaditaan.

Espoolainen abi Oona kävi Tutorhousen pre-abikurssin viime kesäkuussa. Hän on opiskellut pitkää matematiikkaa, mutta halusi kokeilla olisiko lyhyen matematiikan kirjoittaminen sittenkin parempi vaihtoehto.

"Mulla on matematiikan oppimisvaikeus, joten ajattelin että lyhyt matikka voisi olla mulle helpompi. En ole käynyt lyhyen matematiikan kursseja, niin ajattelin että tällainen kurssi, joka tiivistää kaikki asiat on tosi kätevä tapa nähdä mitä osaa ja mitä ei osaa", Oona kertoo.

 

Pienessä ryhmässä opettaja ehtii auttaa

Kesän pre-abikurssi kesti viisi päivää ja siellä oli yhteensä kahdeksan opiskelijaa. Pienen ryhmäkoon ansiosta opettaja ehti auttaa jokaista.

"Hyödyllisintä kurssilla oli se, että opettajalla oli aikaa nimenomaan meidän toiveille ja kysymyksille. Me käytiin perin pohjin kaikki tehtävät läpi. Tunnin jälkeen sai sähköpostilla vastaukset kaikkiin tunnin tehtäviin. Oli oikeasti kaikki resurssit siihen, että voi ymmärtää ne asiat", Oona kertoo.

Hänen mielestään kysyminen oli helppoa, kun ilmapiiri oli rento eikä opettajan suunnalta tullut paineita vastata oikein.

"Ei tarvinnut pelätä, että epäonnistuu. Siellä sai kaikki olla sillä tasolla kuin oli ja autettiin, jos ei osannut."

Tutustu myös yksilöabikurssiin


Pre-abikurssi kiteytti olennaiset asiat

Jokaisella opetuskerralla käytiin ensin läpi läksyksi tulleita tehtäviä. Sen jälkeen kerrattiin yhdessä teoriaa ja harjoiteltiin laskemista. Opettaja antoi kurssilaisten valita, millaisiin aiheisiin ja tehtäviin he halusivat keskittyä. Oona piti erityisesti kurssin monipuolisuudesta:

Käytiin kaikista osa-alueista läpi tehtäviä sekä piirtäminen ja Nspiren käyttö. Sai kivan kokonaiskuvan omasta osaamisesta ja siitä, mitä kaikkea ylppärit vaatii. Se oli tosi hyvä tiivistelmä mun mielestä."

Oona suosittelisi pre-abikurssia esimerkiksi niille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin hän: jos ei haluaisi suoraan vaihtaa pitkästä lyhyeen matematiikkaan, mutta haluaisi kokeilla miten lyhyen yo-koe menee.

"Kurssilta tulee tosi hyvä pohja sille. Tai jos yleisesti matikka tuntuu hankalalta ja on hukassa kaiken kanssa, niin kurssista voi saada apua ja ymmärtää niitä asioita."

Lue myös: Viime hetken vinkit matematiikan yo-kokeeseen

 

"Osasin kokeessa paljon enemmän kuin mitä odotin osaavani"

Pre-abikurssin jälkeen Oona kävi vielä abikurssin omassa lukiossaan. Tällä hetkellä hän vielä odottaa yo-kokeen lopullista tulosta. Fiilis on kuitenkin positiivinen.

"Osasin kokeessa paljon enemmän kuin mitä odotin osaavani. En ole vielä katsonut alustavia tuloksia. Oon odottanut, että näkee mitä on itse tehnyt siellä ja että joku oikeasti on korjannut sen kokeen. Ettei ole vaan pelkkiä pisterivejä", hän sanoo.

Jos lopullinen arvosana on hyvä, Oona aikoo kokeilla myös pitkän matematiikan yo-koetta. Jos taas lyhyen matematiikan tulos on heikko, hän saattaa kokeilla korottamista ensi keväänä ja jättää pitkän matematiikan väliin. Se on hänen mielestään parempi vaihtoehto myös korkeakouluun hakemisen kannalta.

Oonan tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä pohdinnassa. "Jotain ruokaan liittyvää. Ei kokiksi, mutta ehkä jotain kemiapainotteista", hän haaveilee.

Lue myös: Abi Markus: "Englannin pre-abikurssi ja abikurssi loistava yhdistelmä"

 

Tule sinäkin kertaamaan Tutorhousen pre-abikursseille ja abikursseille ja varmista hyvä yo-arvosanat! Ainoana Suomessa max. 10 oppilaan ryhmät sekä kokeneet opettaja. 

Tutustu pre-abikursseihin ja abikursseihin