Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Näin tuet yläkoululaisen motivaatiota

17.01.2024  |  Vanhemmille, Oppiminen ja motivaatio

poika katsoo.jpg
Monessa perheessä läksyjen tekeminen ja kokeisiin lukeminen ovat jatkuvia riidanaiheita. Mitä tehdä, jos nuorta ei koulunkäynti tunnu kiinnostavan?

Peruskoulun viimeinen luokka on jännittävää aikaa: ysiluokkalaisilla on keväällä edessään yhteishaku lukioon ja ammattikouluihin. Sopivan koulupaikan löytämisen lisäksi myös peruskoulun keskiarvon parantaminen on monen mielessä. Moni myös pelkää, että keskiarvo yläkoulussa ei riitä haluttuun lukioon pääsemiseksi. Vielä ehtii tehdä kuitenkin paljon.

 

Yläkoululaisten yleisimmät kompastuskivet koulunkäynnissä ja oppimisessa

Oppilailla on usein paineita keskiarvon ja jatko-opintojen suhteen erityisesti yhdeksännellä luokalla. Omia opiskelutottumuksia on vaikea muuttaa hetkessä, joten oppilaat saattavat ottaa kerralla liian isoja haasteita.

Myös opiskelutekniikat saattavat olla vielä hakusessa. Tämä voi johtaa siihen, että kokeissa ei tunnu menevän kaikki nappiin, vaikka yrittäisi parhaansa. Oppilaan voi olla myös vaikea pyytää apua ja ohjausta oppimiseen, vaikka pienikin sysäys oikeaan suuntaan voi olla ratkaisevassa asemassa.

Voit tutustua yläkoululaisten opiskeluvinkkeihin esimerkiksi täällä.

 

Mitä muutoksia arkeen kannattaa tehdä koulunkäynnin sujuvoittamiseksi?

Riittävän levon, liikunnan, ulkoilun ja vapaa-ajan sekä koulun välinen suhde on tärkeää. Unen laatuun on hyvä kiinnittää huomiota. Unessa aivot käyvät läpi uudelleen päivän aikana opittua, jolloin oppiminen tehostuu.

Muita vinkkejä oppimisystävällisempään arkeen löydät täältä.

 

Mistä olisi apua yläkoulussa opiskeluun ja miten niitä kannattaa lähteä harjoittelemaan?

Tärkeintä on löytää oppimisen mielekkyys! Tehokasta on esimerkiksi koulutehtävien tekeminen porukalla keskustellen opiskeltavasta asiasta ja vastavuoroisesti toisten opettaminen.

Konkreettisista taidoista yksi tärkeimmistä on luetun ymmärtäminen, joka antaa pohjan kaikelle muullekin oppimiselle. Sitä voi kehittää eri tavoin.

Yksi tapa on lähestyä luettavaa tekstiä vaiheittain:

  1. Ennen lukemista käydään läpi otsikot ja kuvat ja ennakoidaan niiden avulla luettavaa sisältöä.
  2. Lukemisen aikana selvitetään sekä avataan oudot ja uudet termit.
  3. Lukemisen jälkeen pohditaan ja sovelletaan tietoa. Tekstistä voi tehdä esimerkiksi tiivistelmiä, omia kysymyksiä, ajatuskarttoja jne.

 

Miten opiskelumotivaatio nousuun, jos pelkkä keskiarvon ja numeroiden korotus ei tunnu oppilaasta tärkeältä tai koulunkäynti ei kiinnosta?

Olisi tärkeää, että opittava asia ja opiskelun tavoite liitetään oppilaalle tärkeään kiinnostuksen kohteeseen. Tavoitteet kannattaa jakaa pienempiin osiin, jolloin niiden saavuttaminen ja onnistumiset vahvistavat motivaatiota. Nuorta voi myös kannustaa omien vahvuuksiensa tunnistamiseen, jolloin positiivinen minäkuva vahvistuu. 

Positiivinen palaute ja kannustaminen on myös ehdottoman tärkeää! Näin opiskelu koostuu myönteisistä hetkistä, motivaatio kasvaa ja mielenkiinto oppimista kohtaan herää.

Tutorhouselta saa apua oppimiseen ja motivaatioon kokeneen ja kannustavan opettajan avulla.

Ota yhteyttä

Lataa ilmainen opiskelutekniikkaopas!