Arvosanat vai elämänlaatu - mikä on lopulta  tärkeää?

Kouluarvosanat eivät saa ratkaista sitä, millaisissa tunnelmissa vietämme kesälomaa, erityisopettaja Pia Mäki-Kokkila kirjoittaa.

Olen tänään keskustellut lapsestaan huolissaan olevan äidin kanssa, äidistään huolissaan olevan oppilaan kanssa, tulevaisuudestaan huolissaan olevan nuoren kanssa, oppilaastaan huolissaan olevan opettajan kanssa ja kollegansa jaksamisesta huolissaan olevan ammattikasvattajan kanssa.

Keskusteluita yhdisti toisiinsa positiivisessa mielessä aito läsnäolo, kuunteleminen, huolenpito, välittäminen ja rakastava rajaaminen. Negatiivisia yhteisiä tekijöitä olivat jaksamattomuus, riittämättömyyden ja syyllistymisen tunteet, tunteiden siirtyminen ja sijaishuolestuminen.

Meille vanhemmille, kasvattajille ja opettajille huolestuminen on tietysti sisäänrakennettu ominaispiirre, joka lasten ja nuorten onneksi nousee pintaan vain ajoittain. Useimmiten huoli kasvaa keväisin, juuri ennen arvosanojen antamista ja koulupolun nivelvaiheita. Vaikka katsommekin asioita eri näkökulmista, on lähtökohta ja tavoite kaikilla sama: miten varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori saa riittävästi tietoja ja taitoja pärjätäkseen opinnoissaan, työssään ja elämässään.

Hyväksy numerot - ensi kerralla paremmin

Entäpä jos tänä keväänä tekisimme poikkeuksen, emmekä antaisi arvosanojen vaikuttaa siihen tunnelmaan, jonka myötä siirrymme pitkän kouluvuoden jälkeen ansaitulle kesälomalle?

Jos numerot ovat hyviä, saa niillä toki ylpeillä. Jos ne eivät tällä kertaa olleet toivottuja, on ne kuitenkin hyväksyttävä ja ajateltava, ettei juuri nyt pystynyt parempaan. Tehdyn työn arvostus näkyy numeroissa, tekemättömän arvottomuus puolestaan muistuttaa muutoksen mahdollisuudesta.

Jospa tällä kertaa arvioisimmekin yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän omaa näkemystään saamiensa elämän eväiden riittävyydestä pitkälle matkalleen kohti tulevaisuutta. Antaisimme vaihteeksi kerrankin heidän itsensä kertoa, missä asioissa tarvitsevat apuamme, mitä haluavat meiltä oppia, miten toivovat meidän heihin suhtautuvan, missä tuntevat jo olevansa riittävän hyviä ja miten haluavat kokeilla siipiensä kantavuutta.

Pohtisimme heidän kanssaan, mikä elämässä on tärkeää, mistä olla onnellisia, mitä tavoitella, miten tehdä ratkaisuja ja miten elää täyspainoisesti sellaista elämää, joka itse kullekin on hyväksi missäkin elämänvaiheessa ja olosuhteissa. Muistuttaisimme lapsiamme ja oppilaitamme siitä, että jokaisena aamuna voimme ottaa kompassistamme uuden suunnan, jos edellisen päivä reitti ei vienytkään sinne, minne oli tarkoitus.

Lakkaa olemasta huolissasi

Tärkeää lienee myös muistaa, että meidän aikuisten tehtävänä on vahvistaa seuraavien sukupolvien siipiä ja kannustaa niiden käyttämiseen. Uskoa, luottaa ja olla käytettävissä. Riippumatta siitä, ovatko lapset omiamme.

Jospa hetkeksi lakkaisimme olemasta huolissamme. Hengittäisimme syvään ja luottaisimme siihen, että olemme tehneet parhaamme. Kulkisimme rinnalla aidosti välittäen, tarvittaessa tukien, väsymättä kannustaen, armollisesti vaatien, irti päästäen, ylpeinä seuraten. 

Pia Mäki-Kokkila
Erityisopettaja
TutorHouse

Pitäisikö arvosanojen suuntaa kääntää ylöspäin? Lue lisää tukiopetuksesta.