Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Abi Markus: "Englannin pre-abikurssi ja abikurssi loistava yhdistelmä"

22.10.2021  |  Kuukauden oppilaat

Kk-oppilas Markus (3)

Sibelius-lukion abi Markus, 18, kävi Tutorhousen englannin pre-abikurssin kesäkuussa ja jatkoi yo-kokeisiin kertaamista myös varsinaisella abikurssilla elokuussa.

Englannin numerot olivat lukion aikana tippuneet siitä, mitä ne olivat olleet yläkoulussa, joten Markus halusi varmistaa osaavansa kaiken olennaisen hyvin yo-kirjoituksissa.

"Halusin panostaa kielioppiin ja siihen, että kirjoitelmista tulee asiallisempia. Toivoin myös, että saisi summattua yhteen lukion enkun kursseja ja käytyä läpi tärkeimpiä juttuja", hän kertoo.

Kielitaidon parantaminen oli kulttuurista kiinnostuneelle lukiolaiselle tärkeää myös tulevaisuuteen liittyvien haaveiden vuoksi.

"Mulla on oma podcast ja markkinointitoimisto, joten tulee käytettyä enkkua. Olisi tarkoitus perustaa myös kulttuuriin liittyvä media ja lähteä viemään sitä ulkomaille. Lisäksi haluaisin opiskelemaan ehkä muotia tai musiikkia esimerkiksi Lontooseen", abi kuvailee suunnitelmiaan.

Hyvä porukka loi opiskelufiilistä

Sekä pre-abikurssilla että abikurssilla oli Markuksen mukaan "kiva ja tiivis porukka", jonka kanssa hän on pitänyt yhteyttä kurssien jälkeenkin. Hän kertoo, että positiivisen ilmapiirin vuoksi kenenkään ei tarvinnut pelätä mitä sanoo ja virheistä pystyi oppimaan.

"Meitä oli pre-abikurssilla neljä ja abikurssilla seitsemän. Enimmäkseen käytiin yhdessä asioita läpi ja jokainen vastasi omalla vuorollaan. Ryhmäkoko oli sellainen, että sai tosi hyvin myös yksilöllistä ohjausta kirjoitelmissa."

Tutustu myös yksilöabikurssiin


Kaksi kurssia täydensivät toisiaan

Markus pohtii, että pre-abikurssi oli yleisluontoinen kertaus aikaisemmista englannin opinnoista, kun taas abikurssilla paneuduttiin syvällisemmin tuleviin yo-kirjoituksiin. Markuksen ryhmä jatkoi abikurssilla siitä, mihin he olivat pre-kurssilla jääneet.

"Mulla ei ollut hajua, mitä kerrata, niin pre-abikurssilla sai siihen vinkit. Marjut antoi tosi hyvin palautetta, että mihin kannattaa panostaa yo-kokeiden ja YTL:n näkökulmasta. Sitten oli helppo tarttua toimeen abikurssilla, kun oli ensin tehnyt niiden vinkkien mukaisesti."

Kirjoitelmat paranivat 15 pisteellä

Alkukesän pre-abikurssilla Markus innostui opiskelusta toden teolla. Hän kertoo odottaneensa seuraavaa opetuskertaa innokkaasti ja kerranneensa paljon myös itsenäisesti. Kesä kului muun muassa englanninkielisiä kirjoja lukien.

Markus iloitsee siitä, että oman kehityksen näki selkeästi jo parin kuukauden aikana: "Pre-abikurssilla mulla oli 80 pisteen kirjoitelmia, mutta sain kasvatettua 95 pisteeseen abikurssilla."

Kehityksen huomasi myös oman lukion englannin kurssilla alkusyksystä, kun Markus alkoi saada aiempien seiskojen ja kasien sijaan ysejä. Hän kokee, että Tutorhousen pre-abikurssista ja abikurssista oli hänelle valtavasti hyötyä.

"Opettaja oli mieletön!"

Markus kertoo olevansa tyytyväinen syksyn yo-kokeen tulokseen: se oli pari arvosanaa parempi kuin hänen lähtötasonsa ennen abikursseja.

"Opettaja oli mieletön ja ryhmä oli mieletön! Marjut on paras enkun opettaja, mikä mulla on koskaan ollut. Kurssien sisältö oli huoliteltu kokonaisuus, ja oli yksilöityä, että mihin kenenkin kannatti panostaa", Markus hehkuttaa.

 

Tutustu Tutorhousen pre-abikursseihin ja abikursseihin. Ainoina Suomessa max. 10 oppilaan ryhmissä! Mukaan pääset joko online tai Helsingin Ruoholahdessa.

Tutustu abikursseihin