Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Abi Kia: ”Parasta abikurssilla oli, että opettaja ehti neuvoa kaikkia”

01.06.2021  |  Kuukauden oppilaat

Kia

Tämän kevään abi Kia valmistautui englannin yo-kokeeseen Tutorhousen pre-abikurssilla ja abikurssilla. Vääksyssä asuva lukiolainen pääsi kursseille mukaan etäyhteydellä ja kertoo nyt kokemuksiaan pienryhmissä opiskelusta.

 

Miksi päätit alun perin osallistua Tutorhousen kursseille?

Stressasin aika paljon lähestyviä kirjoituksia ja halusin itsevarmuutta. Englanti oli sujunut hyvin koulussa, mutta kaipasin lisää luottamusta itseeni, jotta voisi levollisin mielin mennä kokeeseen.

Kävin ensin pre-abikurssin ja sitä kautta innostuin ja menin myös enkun abikurssille. Menin vielä matikankin abikurssille, kun huomasin, että niistä kaikista oli niin paljon hyötyä. Kehityksen huomasi jo kurssin aikana.

 

Millaisia odotuksia sinulla oli ennen ensimmäistä kurssikertaa?

Oli jännittyneet fiilikset, mutta enemmän positiivisessa mielessä: pääsisin oppimaan lisää ja odotin, että opettaja pystyisi keskittyä enemmän minuun kuin koulussa isossa ryhmässä.

 

Millaisia kokemuksia sinulla oli entuudestaan etäopetuksesta? Oliko Tutorhousen etäopetuksessa jotain erilaista verrattuna koulun etäopetukseen?

Etäopetuksesta on hyvät kokemukset sekä koulusta että Tutorhouselta. Koulussa opettajaan voi toki olla vaikeampi saada yhteyttä, kun voi olla 30 oppilasta samassa Teams-keskustelussa.

Tutorhousen kurssilla oli rauhallisempaa ja ei jännittänyt kysyä apua. Apua myös sai, kun opettajalla oli enemmän aikaa keskittyä jokaiseen. Meitä oli pre-abikurssilla neljä ja varsinaisella abikurssilla kuusi opiskelijaa.

 

Miten pre-abikurssilla ja abikurssilla opiskeltiin?

Yleensä tunti alkoi siten, että Marjut kyseli, miten on mennyt ja käytiin läksyjä läpi. Yleensä meillä oli yksi tai kaksi teemaa, joita käsiteltiin kolmen tunnin opetuskerran aikana.

Tunneilla käytiin läpi teoriaa ja meidät jaettiin sen jälkeen tasoryhmiin: jäätiin pareittain tai pienissä ryhmissä tekemään tehtäviä. Marjut kävi eri ryhmissä katsomassa ja neuvomassa.

Tunnin lopuksi tehtiin kuunteluharjoituksia yhdessä. Käytiin yhden tunnin aikana kaikkia osa-alueita läpi yo-kokeeseen liittyen, mikä tuntui tehokkaalta! Opetus oli vuorovaikutteista ja kun pääsi itse tekemään, niin aika meni nopeasti.

 

Millainen ilmapiiri kursseilla oli?

Mun mielestä oli hyvä fiilis. Vaikkei tuntenutkaan muita etukäteen, siinä pystyi hyvin tutustumaan. Pääsi hyvin kuulemaan muiden taustoja ja sai vertaistukea! Uskalsi tehdä virheitä ja jos onnistui, niin muut kannustivat. Oli kiva ilmapiiri ja kiva mennä sinne tunnille.

 

Miten nämä kaksi kurssia auttoivat sinua valmistautumaan yo-kirjoituksiin?

Tuli varmempi fiilis ja sain itseluottamusta. Siitä oli tosi suuri apu, kun käytiin läpi kielioppiasioita ja tehtiin kirjoitelmia - oppi uusia taitoja sekä muisteli ja kertasi vanhoja. Ehkä sellainen kokonaiskuva kolmen vuoden lukion englannin opinnoista tuli siinä parin viikon aikana. Se oli tosi hyvä!

 

Kenelle suosittelisit Tutorhousen pre-abikursseja ja abikursseja?

Kursseilla tehdään oman tason mukaan tehtäviä ja yritetään saavuttaa omia tavoitearvosanoja, niin mun mielestä ne sopivat ihan kenelle vain. Jos on sama kuin mulla, että haluaa vielä viimeisen silauksen ennen kirjoituksia, tai jos enkku on vähän unohtunut ja haluaa päästä vielä kärryille. Jos yhtään siltä tuntuu, niin suosittelen kyllä menemään!

 

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on nyt kirjoitusten jälkeen?

Pääsin ensisijaiseen hakukohteeseeni eli Turkuun opiskelemaan ensihoitoa. Olen vielä kahden vaiheilla otanko paikan vastaan vai pidänkö välivuoden ja haen myöhemmin lääkikseen.

 

Yo-kirjoitukset edessä? Tule sinäkin kertaamaan Tutorhousen kokeneiden opettajien kanssa ja varmista toivomasi yo-arvosana!

Tutustu abikursseihin