Digiluokka Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Digiluokan opettajapalvelu on pelastanut jo kaksi syksyä, sanoo Parikkalan lukion rehtori

25.08.2022  |  Rehtori, Opettajapalvelut, Sijaisuudet

Parikkalan lukio ja Digiluokka

Digiluokka on järjestänyt Parikkalan lukioon opinto-ohjausta ja kemian opetusta pika-aikataululla. Lukion rehtori Arto Juntunen kertoo kokemuksia palvelusta.

Pienten paikkakuntien lukioilla on yhä enemmän haasteita löytää päteviä opettajia. Etenkin, kun varoaikaa on vain muutama päivä. Tämän haasteen kanssa on kamppaillut Parikkalan lukion rehtori Arto Juntunen jo kahtena syksynä peräkkäin.

Vuosi sitten 30 opiskelijan lukiosta lähti kaksi matematiikan opettajaa, joilla oli myös kemian pätevyys. Lukuvuosi oli alkamassa, eikä tilalle löytynyt tarvittavia ammattilaisia. Juntunen pelkäsi, ettei kemian opetusta olisi saatu syksylle lainkaan.

Hän harkitsi vakavissaan opintojaksojen siirtämistä keväälle, kunnes mieleen muistui vanha tuttavuus. Digiluokan palvelujohtaja Jukka Oksa oli aiemmin kertonut Juntuselle tuoreesta opettajapalvelusta. Oli aika kokeilla, löytyisikö apu sitä kautta.

 

Kemian opetus saatiin käyntiin viikon sisällä

Kun puhelu Digiluokkaan oli ohi, "homma rupesi heti järjestymään", sanoo Juntunen. Digiluokan kemian opettaja Ari Myllyviita aloitti etäopetuksen Parikkalan lukioon samalla viikolla. Kaikki sujui alkuperäisessä aikataulussa eikä lukion ykkösten ja syksyn yo-kirjoittajien tarvinnut muuttaa suunnitelmiaan.

Juntusen mukaan ilmassa oli aluksi uutuudenviehätystä. Uudet lukiolaiset olivat vähän hämillään, kun tunnit olivatkin etänä Digiluokan kautta eivätkä lähiopetuksena. Jokainen opiskelija osallistui opetukseen omalta läppäriltään.

"Kun tämä meidän kemian opettaja olikin huippuhyvä, oppilailta alkoi tulla positiivista palautetta, että on tosi kivoja nämä tunnit", Juntunen kertoo.

 

Opinto-ohjaus järjestyi vieläkin nopeammin

Koska kokemukset kemian opetuksesta olivat hyviä, Juntunen turvautui tänäkin syksynä Digiluokkaan, kun lukion opinto-ohjaaja lähti virkavapaalle lukukauden ensimmäisellä viikolla.

Asian etenemistä rehtori kuvailee "sähäkäksi": hän otti yhteyttä Digiluokkaan ja pätevä opinto-ohjaaja löytyi saman päivän aikana.

Opinto-ohjaaja Lotta Seppänen on nyt pitänyt ensimmäiset tunnit Parikkalan lukioon. Ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoilla on kaksi ohjaustuntia viikossa. Juntunen sanoo, että kokemus on ollut tähän mennessä hyvä.

 

Opettajapalvelu voi olla pienen lukion pelastus

Molemmat opettajapalvelut on toteutettu avaimet käteen -periaatteella. Digiluokka on etsinyt pätevän opettajan, joka on suunnitellut opetuksen, pitänyt tunnit ja tehnyt arvioinnit. Digiluokan opettajareservissä on etäopetuksen taitavia ammattilaisia eri puolilta Suomea.

Opettajapalvelu on ollut suuri helpotus pienen lukion tiukkaan tilanteeseen. Lukion täytyy tarjota riittävästi opintomahdollisuuksia nuorille, jotta se voi ylipäätään jatkaa toimintaansa.

"Miksi lukiolaiset tulisivat meille, jos meillä ei pysty lukemaan esimerkiksi pitkää matikkaa, fysiikkaa, kemiaa tai saksaa?", kysyy Juntunen.

"Kyllä voin suositella Digiluokkaa lämpimästi. Tällä on pelastettu jo kaksi syksyä ja tiedän, että jos tarvetta ilmenee, niin aika joustavasti löytyy apua meille", rehtori toteaa.

 

Digiluokan kautta järjestyvät niin lyhyet kuin pitkätkin sijaisuudet - paikkakunnasta riippumatta.

Tutustu Digiluokan opettajapalveluihin

 

Artikkelin kuva: Unsplash