Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Yhteiskuntaopin yo-koe: vinkit onnistumiseen

20.01.2025  |  Opettajilta, Ylioppilaskirjoitukset, Abikurssit

Blogi (7)


Tutorhousen yhteiskuntaopin opettaja Ville Hirvonen antaa vinkit yhteiskuntaopin yo-kokeessa onnistumiseen ja kertoo mitä virheitä kannattaa välttää.

Mitä kannattaa erityisesti kerrata ja painottaa yhteiskuntaopin yo-kokeeseen valmistautuessa?

Yhteiskuntaopin ylioppilaskokeessa painottuvat kolme ensimmäistä opintojaksoa (YH1-YH3), joten niiden osaamiseen kannattaa panostaa. Taloustieto (YH2) liittyy oikeastaan mihin tahansa asiaan, joten taloustiedon termit kannattaa ottaa haltuun.

Kannattaa myös seurata mediaa, sillä vaikka koekysymykset eivät ehkä aivan viimeaikaisista tapahtumista muodostukaan, antaa median seuraaminen kuitenkin sinulle kokonaiskuvan siitä ymmärrätkö asiat riittävän hyvin. Esimerkiksi YLE:n talous- ja politiikkauutiset on kirjoitettu tavallisille ihmisille, jotka eivät ole kerranneet finanssipolitiikan ja ohjauskoron kaltaisia käsitteitä aivan viime aikoina, toisin kuin abiturientit. Näin ollen sinun pitäisi helposti kyetä ymmärtämään uutisten sisältöjä. 

Lue myös läpi omat vanhat koevastauksesi ja tutki missä asioissa sinulla on ollut haasteita tai missä olet onnistunut erityisen hyvin. Näihin samoihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota yo-kokeessa.

Yksityisopetuksesta apua, varaa kokeilukerta!

 

Millainen on hyvä vastaus yhteiskuntaopin yo-kokeessa?

Hyvä yhteiskuntaopin vastaus vastaa tehtävänantoon. Mikäli kyseessä on lähdetehtävä, on lähteeseen viitattu ja sitä on kuljetettu vastauksessa mukana. Jos tehtävässä on määrittelyä vaativia käsitteitä, on käsitteet avattu vastauksessa kunnolla ja käsitteitä on osattu vertailla ja problematisoida.

Hyvä vastaus etenee loogisesti ja sitä on helppo seurata. Sen vuoksi onkin tärkeää, että ennen kokeen palauttamista luet vielä omat vastauksesi läpi. Näin erilaiset epäloogisuudet ja turhat virheet ja epäselvyydet saa vielä poistettua.

 

Mikä on yleisin kokelaan tekemä virhe yhteiskuntaopin yo-vastauksessa?

Varsin usein käy niin, että kokelas vastaa siihen mihin hän haluaisi vastata eikä siihen mitä tehtävänannossa vaaditaan. Esimerkiksi kokelas on opetellut ulkoa loistavan vastauksen siihen, miten lait säädetään Suomessa, mutta kokeessa kysytäänkin mitkä ovat eduskunnan päätehtävät. Lakien säätäminen on toki yksi näistä tehtävistä, mutta pelkästään siitä puhuminen ei mahdollista korkeiden pisteiden saamista.

 

Mitä vinkkejä tai tärppejä antaisit abille?

Älä vastaa tehtävään vain sen vuoksi, että aihe tuntuu mielenkiintoiselta. Usein viihdyttävät videotehtävät ovat kokeen haastavimpia tehtäviä ja ”tylsät” taulukkotehtävät helpoimpia tehtäviä. Muista hyödyntää myös tehtävien pistepainotukset. Jos 30 pisteen tehtävän a-kohdasta saa 4 pistettä ja c-kohdasta 20 pistettä, tulee aika ja energia ehdottomasti suunnata tehtävän c-kohtaan.

Yhteiskuntaoppi on oppiaineena provosoiva ja kysymyksiä tulee aiheista, joista suurimmalla osalla ihmisistä on vahvoja mielipiteitä. Usein kokelas tulee vahingossa paljastaneeksi vastauksessa omia mielipiteitään politiikasta, mikä laskee vastauksen arvoa. On tärkeä muistaa, että yo-koe on myös kypsyystesti.

 

Tutorhousen yhteiskuntaopin abikursseilla varmistat osaamisen ja hyvät yo-arvosanat! Pienissä 3-10 oppilaan ryhmissä saat yksilöllistä opetusta kokeneelta opettajalta.

Tutustu abikursseihin

 

Mikäli pienryhmäkurssit eivät sovi sinulle, voi kerrata yhteiskuntaoppia myös yksilö-abikurssilla (7x75min).

Tutustu myös yksilöabikurssiin