Digiluokka Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Digiluokka mahdollisti Elenan espanjan opiskelun

04.05.2018  |  Kielet, Lukiolainen, Opintotarjotin

Kokemuksia Digiluokasta — Elena Rapa

Elena haaveili espanjan opiskelusta pitkään – Digiluokan ansiosta se vihdoin onnistui lukiossa. Digiluokassa voit opiskella kielistä mm. ranskaa, saksaa, espanjaa, venäjää, japania ja kiinaa. Kurssien opetus on lukiolaiselle maksutonta.

’’Kiinnostuin espanjan kielestä jo yläasteella, mutta mahdollisuutta opiskella sitä ei ollut. Harmittelin lukioonkin tullessani, kun espanjaa ei ollut lukioni kurssivalikoimassa. Toisen lukiovuoden alettua rehtorimme kertoi mahdollisuudesta opiskella Digiluokassa espanjaa tai japania. En epäröinyt hetkeäkään osallistumistani ja ilmoittauduin espanjan kurssille mukaan.”

”Parasta Digiluokassa opiskelemisessa on mielestäni se, että sen voi tehdä missä vain: tunnilla ollessa saatoin olla kotona viltin alla ja siemailla teetä – eli opiskelu oli hyvin rentoa! Itse olin hieman epävarma siitä, että jaksanko osallistua oppitunneille vielä koulupäivän jälkeenkin, mutta loppujen lopuksi huomasin aina odottavani seuraavaa tuntia mielenkiinnolla. Tähän tietysti syynä oli hyvät jutut ja loistava yhteishenki tunneilla! Yhteyden kanssa minulla ei ollut ongelmia.”

”Suosittelen Digiluokan kursseja erityisesti, jos kaipaat lisää kursseja opintoihisi, pidät rennosta opiskelusta tai haluat oppia uuden kielen. Minulle tämä oli hyvä tapa oppia uusi kieli, enkä ole katunut osallistumistani hetkeäkään!”

 

Lukiolainen Elena Rapa, Lieksa

 


JOKO TEIDÄN LUKIONNE TÄYDENTÄÄ KURSSITARJONTAANSA DIGILUOKAN KURSSIEN AVULLA?

Kysy lisää oman lukiosi rehtorilta tai opinto-ohjaajalta. Voit kysyä lisätietoja Digiluokasta myös palautelomakkeella.

LUKIOLAINEN, TUTUSTU LISÄÄ