Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Tavoitteena parempi keskiarvo? 5 vinkkiä yläkoululaiselle

10.03.2020  |  Opiskelutekniikka, Oppiminen ja motivaatio, Yläkoulu

yläkoulun keskiarvo

Haluaisitko parempia arvosanoja seuraavaan todistukseesi? Tutorhousen opettajat neuvovat, miten voit onnistua.

1. Mitä aiemmin aloitat, sitä parempi

Hyvän tieto- ja taitopohjan luominen kannattaa aloittaa heti yläkoulun alussa. Kun perusta on kunnossa, uuden oppiminen käy helpommin. Silloin sinulla on myös paremmat mahdollisuudet nostaa arvosanojasi 9. luokalla ja päästä esimerkiksi haluamaasi lukioon.

Peli ei ole kuitenkaan täysin menetetty, jos opiskeluintosi herää vasta 9. luokan alussa. Tosin silloin sinun täytyy opiskella täydellä teholla heti syksystä lähtien ja olla erittäin ahkera. Tietojen ja taitojen kiriminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta sitkeys palkitaan!

 

2. Aseta itsellesi selkeät tavoitteet

Pohdi rauhassa, minkä aineiden arvosanoja haluat korottaa. Hyvä yläraja on kaksi tai kolme kerrallaan. Silloin pystyt vielä huolehtia siitä, että aika varmasti riittää opiskeluun ja ehdit myös levätä. Kun tavoitteet ovat selkeitä ja realistisia, ne on mahdollista saavuttaa.

Kysy opettajiltasi tavoittelemiesi arvosanojen kriteereistä. Siten tiedät, mihin asioihin sinun tulisi keskittyä ja paljonko töitä sinun tulisi tehdä.

 

3. Laita opiskelutottumuksesi kuntoon

Rutiinit ovat kaiken A ja O! Uusien asioiden oppiminen tarvitsee säännöllistä toistoa. Tee läksyt huolellisesti ja varaa tarpeeksi aikaa myös koekertaamiselle.

Voit esimerkiksi merkata kalenteriisi ajat, jolloin olet koulussa ja harrastuksissa. Siten hahmotat, milloin voit keskittyä läksyihin ja valmistautua kokeisiin. Kokeisiin lukemisessa on tärkeää varata pieniä kertaushetkiä useammalle päivälle, ei vain viimeiselle illalle.

Matematiikkaan, kieliin ja reaaliaineisiin saat lisävinkkejä maksuttomasta Opiskelutekniikka-oppaastamme!

 

4. Muista: kyse ei ole pelkistä koenumeroista

Arvosanoissa huomioidaan kaikki se työ, jonka teet oman oppimisesi eteen. Koulun tunneilla läsnäolo, aktiivisuus, palautettavat tehtävät ja läksyistä huolehtiminen ovat tärkeitä. Voit mahdollisesti osoittaa osaamistasi myös tekemällä opettajan antamia lisätehtäviä.

Tuntityöskentelyssä on hyvä pohtia, miten voisit parhaiten keskittyä opetukseen. Voitko istua kaverin vieressä vai meneekö homma höpöttelyksi? Onko sinun helpompi pysyä kärryillä eturivissä vai luokan takaosassa? Kun keskityt tunnilla käsiteltäviin asioihin, ymmärrät niitä paremmin ja läksyjenkin tekeminen on helpompaa.

 

5. Lepää tarpeeksi

Huolehdi jaksamisestasi nukkumalla tarpeeksi (keskimäärin 8-10 tuntia yössä) ja tekemällä sinulle mukavia asioita vapaa-ajalla. Se pitää mielesi virkeänä ja auttaa aivojasi oppimaan uutta!

 

Arvosanat ylös? Kertaa Tutorhousen pienryhmäkurssilla Helsingissä tai online!

Tutustu 9.lk Keskiarvo ylös! -kurssiin

 

Kuva: Unsplash

Lähteet: Tutorhousen erityisopettajat