Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Tutorhousella opettaja voi keskittyä vain opettamiseen - hae meille töihin!

02.12.2021  |  Ajankohtaista, Opettajilta

Marjut blogikuva (2)

Lue, mitä opettajamme Marjut kertoo Tutorhousella työskentelystä ja hae meille opettajaksi!

Englannin ja ranskan opettajamme Marjut aloitti tuntiopettajana vuonna 2010. Hänen päivätyössään lukiossa viikkotuntien määrä jäi vajaaksi, joten Tutorhouse tarjosi mahdollisuuden lisäansioille.

Elokuussa 2020 Marjut jäi virastaan vuoden työlomalle kokeillakseen, millaista kokoaikainen työ Tutorhousella on. Lukiossa ryhmäkoot olivat kasvaneet reilusti ja työ tuntui hyvin kuormittavalta.

"20 vuotta sitten yhdellä luokalla oli 20 oppilasta. Kun lopetin lukiossa opettamisen, isoimmissa luokissa oli 36 oppilasta. Työmäärä oli valtava. Tutorhousella taas suurin osa oppilaistani on yksityisoppilaita ja isoimmissa ryhmissäkin on vain kahdeksan oppilasta", Marjut kertoo.

 

Työ on palkitsevaa ja siitä palautuu

Työloman päätteeksi Marjut irtisanoutui virastaan keväällä 2021 ja jatkoi Tutorhousen päätoimisena opettajana.

"Olen ollut tyytyväinen päätökseen", hän toteaa. "Töihin on kiva tulla joka päivä ja Tutorhousella on aina positiivinen tunnelma. Työstä myös palautuu paremmin kuin koulussa työskennellessä."

Marjut kokee yksityisoppilaiden ja pienryhmien opettamisen palkitsevana.

"Minulle tulee tunne, että pystyn paremmin auttamaan oppilasta. Koulussa aika ja rahkeet eivät riittäneet samaan, kun oli iso ryhmä oppilaita. Nyt koen olevani oppilaalle hyödyllisempi ja tarpeellisempi, ja näen edistymisen konkreettisesti."

 

Ei kokouksia ja kokeiden korjaamista

Työn mielekkyyttä lisää se, että Tutorhousella opettajan ei tarvitse korjata kokeita ja antaa arvosanoja. Myöskään hallinnollisia tehtäviä ei ole, mikä säästää työaikaa. Marjut kokee, että mahdollisuus keskittyä pelkästään opettamiseen on vahvistanut hänen ammattitaitoaan.

"Täällä opettaa eri tavalla kuin koulussa: Joutuu ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta ja rikkomaan omia vanhoja rutiineja. Täytyy miettiä erityyppisiä oppijoita ja mikä hyödyttäisi itse kutakin."

Yksityis- ja pienryhmäoppilaiden kanssa hän on perehtynyt tarkasti esimerkiksi siihen, miksi jokin kielioppiasia on vaikea tai miten lukihäiriöistä oppilasta voi tukea. Marjut kertoo sen myötä oivaltaneensa uusia, aiempaa toimivampia tapoja opettaa. Tutoroinnissa syntyneitä oivalluksia oli helppo hyödyntää myös entisessä päivätyössä isojen ryhmien kanssa.

 

Myönteinen palaute lisää merkityksellisyyden tunnetta

Tutorhousella Marjutin oppilaina on ala- ja yläkoululaisia sekä lukiolaisia. Häntä ilahduttaa se, että oppilaat ovat motivoituneita ja "tunneilla 99-prosenttisesti omasta tahdostaan".

Yhteistyö sujuu hyvin myös asiakaspalvelijoiden kanssa. He ovat yhteydessä lisäopetusta kaipaaviin perheisiin ja sopivat opetusajoista.

"Tässä työssä on paljon, mitä voi itse päättää. Minulta kysytään, montako oppilasta voin ottaa ja mihin aikoihin. Aikatauluja voi tarvittaessa säätää, jos oppilaalle tai minulle tulee jotain yllättävää", Marjut sanoo.

Joustavuuden lisäksi Marjutille on tärkeää, että Tutorhousella saa paljon myönteistä palautetta. Sitä tulee suoraan sekä asiakasperheiltä että asiakaspalvelun ja esimiehen välittämänä.

"Jaksaa vääntää sorvia, kun tietää, että työllä on oikeasti merkitystä", hän sanoo hymyillen.

 

Tule Marjutin työkaveriksi Tutorhouselle! Haemme päteviä opettajia päätoimisiksi, osa-aikaisiksi ja tuntiopettajiksi.

Lue lisää ja täytä hakemus