Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Myös aikuisopiskelija viihtyy Digiluokan tunneilla

20.01.2023  |  Ajankohtaista

Aikuisopiskelija Digiluokka

Tässä postauksessa aikuislukiota käyvä Lasse Uusi-Seppä kertoo, millaista ruotsin opiskelu Digiluokassa on.

Itsellä lukio-opinnot jäivät aikanaan tekemättä, mutta ajatus säilyi, että sitten myöhemmin. Nyt on sen aika.

Työelämästä Teams-palaverit ovat tuttuja ja lukion etäopiskelukin on kokeiltu. Runsaat puolet lukion kursseista on suoritettu ja nyt tarjoutui tilaisuus opiskella ruotsia Digiluokassa. Innostuin heti ihan oikeasti, vaikka en osannut kuvitella minkälaista opiskelu olisi. Toki mielsin sen kokemieni lukion etäkurssien kaltaiseksi. Olen pyrkinyt olemaan avoin kaikille vaihtoehdoille tämän opiskelun suhteen, koska pienessä maaseutukaupungissa ryhmät ovat pieniä ja hyvä jos saadaan kurssi alkamaan ollenkaan.

Rehtori ilmoitti, että ruotsin kurssi olisi tarjolla etänä. Ilmoittauduin kurssille ja jäin odottamaan mitä on tulossa. Kuulun niihin, joita digi-sana ei pelota – se kiinnostaa.

 

Sähköisten oppimateriaalien käyttö on kätevää

Opettaja lähestyi aivan upeasti ensimmäisen kerran sähköpostilla kysyen, onko meillä digikirjat käytössämme. Paperikirjoja voisi toki käyttää, mutta hänellä itsellään oli sähköinen versio. Pääsimme aloittamaan neljän hengen ryhmässä digikirjan kanssa.

Heti kurssin alussa opettaja arvioi kuinka luemme ja äännämme ruotsia. Hän pyysi äänittämään luetun tekstin ja lähettämään sen WhatsAppina hänelle. Digikirjaan teimme pari kirjoitelmaa, jotka opettaja pääsi suoraan näkemään ja arvostelemaan omassa istunnossaan. Me oppilaat vastaavasti näimme hänen arvostelunsa tekstiin editoituna. Kätevää ja fiksua!

 

Kannustava ilmapiiri motivoi opiskelemaan

Opettajalla on tosi kiva ja avoin lähestymistapa opetukseen. Hän jakaa meidät oppilaat pareiksi tai ryhmiksi, jolloin hän voi arvioida osaamistamme myös ryhmätyöskentelyssä.

Jatkuvalla arvioinnilla hän huomioi oppilaiden erilaiset osaamisalueet. Hän jaksaa kannustaa meitä aikuisia ja saattaa joskus jopa "ylikehuakin". Meidän vastaanottokykymme ei aina ole suinkaan paras mahdollinen, mutta siitä huolimatta hän osaa ylläpitää kannustavan ja rennon ilmapiirin Digiluokan tunneilla.

Aion kirjoittaa yo-kirjoituksissa ruotsin ja uskon, että Digiluokalla opiskelu antaa vähintään yhtä hyvän pohjan kirjoituksiin kuin perinteinen luokassa opiskelukin. Suosittelen ehdottomasti kaikille digivaihtoehtoa, jos sellainen on tarjolla.

 

Lasse Uusi-Seppä

Digiluokan ruotsin opiskelija

 

Tutustu Digiluokan tarjontaan