Pitkän matematiikan viikkopaja
Kehitä laskurutiinia ja paranna arvosanoja säännöllisen tuen avulla
Tuntuuko pitkä matematiikka työläältä tai kuluuko läksyihin liikaa aikaa?
Viikkopajassa opit ratkomaan sinulle vaikeimpia tehtäviä kokeneen opettajan avulla. Yhdessä ryhmässä on vain 4-10 opiskelijaa, joten opettaja ehtii vastata jokaisen kysymyksiin. Järjestämme omat ryhmät lukion ykkösille ja kakkosille. Viikkopajassa keskitytään aina meneillä olevan lukiokurssin tehtäviin ja läksyihin.
Kun osallistut viikkopajaan, säästät laskuihin kuluvaa aikaa ja pärjäät pitkässä matematiikassa aiempaa paremmin, omien tavoitteidesi mukaisesti. Kurssi kestää koko lukuvuoden 2023-204, mutta voit päättää osallistumisesi milloin vain. Laskutus kuukausimaksulla (119€/kk) kerran kuussa etukäteen.
Ilmoittaudu nyt mukaan lukuvuoden 2023-2024 ryhmiin! Kurssit käynnistyvät elokuun lopulla.
Kurssikokeessa sattui olemaan sama tehtävä, jonka kanssa oli haasteita. Onneksi kertasimme sen viikkopajassa, jolloin saavutin hyvän tuloksen!"
Olen pitänyt paljon opettajasta ja hänen opetustyylistään. Hän on ottaa hyvin opiskelijat huomioon tunnilla ja selittää teorian ymmärrettävästi."
Kurssissa hyvää ja toimivaa on ollut tehtäväkansio ja tehtävien perusteellinen läpi käyminen. Lisäksi jokaisen tunnin alussa jokaiselta opiskelijalta mielipiteen kysyminen tulevan tunnin sisällöstä."
Miksi osallistuminen kannattaa?
- Saat helposti apua sinua mietityttäviin meneillä olevan kurssisi tehtäviin.
- Yhdessä ryhmässä on vain 4-10 opiskelijaa, joten opettajalla riittää aikaa jokaisen kysymyksiin.
- Oppiminen on tehokkaampaa kokeneen opettajan avulla kuin yksin opiskelemalla.
- Kun osaamisesi paranee, motivaatiosi matematiikan opiskeluun vahvistuu.
- Opiskelusta tulee stressittömämpää.
- Luot hyvän pohjan koeviikolla onnistumiseen.
Lisäksi säännöllinen harjoittelu lukion aikana auttaa sinua pärjäämään yo-kirjoituksissa!
Kenelle viikkopaja sopii?
Viikkopaja sopii parhaiten vähintään keskitason oppilaille ja siitä ylöspäin. 4-10 opiskelijan ryhmässä jokainen saa opettajalta neuvoja meneillä olevan kurssin tehtäviin. Heikoimmille oppilaille suosittelemme yksityisopetusta.
Järjestämme omat viikkopajat lukion ykkösille ja kakkosille.
Kuinka voin osallistua?
Viikkopajat järjestetään onlineopetuksena. Pääset mukaan tunneille klikkaamalla osallistumislinkkiä, jonka lähetämme sähköpostiisi ennen kurssin alkua. Kurssin kuukausimaksu on 119€/kk, kurssi laskutetaan kerran kuussa aina etukäteen.
Tutorhousen onlineopetuksessa on helppo keskittyä ja saada apua
Voit täydentää viikkopajassa oppimaasi
- yksityisopettajan kanssa (esim. koekertauspaketti 2 h)
- pre-abikursseilla ja varsinaisilla abikursseilla.
Oppimisvinkkejä ja tietoa uusista kursseista
- Kiinnostavatko oppiminen ja opiskeluvinkit peruskouluun, lukioon tai yo-kirjoituksia varten?
- Haluatko tietoa ensimmäisenä uusista kursseista ja ilmoittautumisen käynnistymisistä sähköpostiisi?
- Tule uutiskirjeemme tilaajaksi!