« takaisin blogin etusivulle

Yläkoululainen Markus: Tavoitteena hyvä keskiarvo lukioon

12.05.2015  |  Kuukauden oppilaat

markus aaltonen.jpgKuka olet ja mitä koulua käyt?
"Olen Markus Aaltonen ja käyn Lauttasaaren yhteiskoulun 8.luokkaa. Olen kielikylpyluokalla."

Mitä harrastat/teet vapaa-ajalla?
"Ennen harrastin sählyä, mutta nykyään käyn salilla ja pelaan kavereiden kanssa futista."

Miksi perheesi oli ensimmäisen kerran yhteydessä TutorHouseen?
"Kouluni ei aluksi sujunut hyvin, jolloin isäni ehdotti, että ottaisimme yhteyttä TutorHouseen. Haluan päästä valitsemaani lukioon, ja tätä varten minun tulee parantaa keskiarvoani."

Kuinka kauan olet käynyt TutorHousella?
"Olen ollut lisäopetuksessa tammikuusta alkaen eli vajaa puoli vuotta nyt. Tapaan opettajaani kaksi kertaa viikossa joko TutorHousen opetustiloissa Kampissa tai kotonani."

Missä oppiaineissa saat valmennusta?
"Nyt saan pääasiassa valmennusta ruotsissa ja kemiassa, mutta käymme myös muita koulun oppiaineita läpi."

Mitä mietit ennen ensimmäistä opetuskertaa?
"Mietin, että onkohan tämä tarpeellista, ja mitä hyötyä lisäopetuksesta voi olla. Opetukseen tuleminen ei sinänsä jännittänyt, vaikka aiempaa kokemusta tällaisesta minulla ei ollutkaan."

Miten lisäopetuksen vaikutukset ovat näkyneet sinun koulutyössäsi?
"Opetuksen tulokset ovat näkyneet erittäin hyvin arvosanojen nousuna. Arvosanojen nousua on tapahtunut monissa oppiaineissa. Esimerkiksi historian, terveystiedon, ruotsin ja maantiedon arvosanani ovat nousseet yhdellä numerolla. Keskiarvoni oli lisäopetuksen alkaessa 7.2, ja nyt se on noussut 7.9. Kevään todistusta en vielä tiedä, mutta luulen, että esimerkiksi kemia tulee nousemaan kahdeksasta kymppiin."

"Lisäksi motivaationi koulunkäyntiä kohtaan on muuttunut valtavasti valmennuksen myötä. Nyt teen läksyt huolellisemmin ja luen kokeisiin enemmän. Ennen ajattelin ehkä, että en tee läksyjä, jos tiesin, että opettaja ei tule tarkistamaan niitä. Nyt teen läksyt itseäni varten, jotta oikeasti opin.  Sillä ole enää merkitystä, tarkastetaanko läksyjä koulussa vai ei. Teen ne joka tapauksessa."

Mikä on parasta TutorHousella opiskelussa?
"Mielestäni parasta on oma henkilökohtainen opettaja, jonka kanssa voi keskustella ja jolta saa koko ajan apua. Hän selittää asioita enemmän, sillä välillä koulussa edetään liian nopeasti. Käymme myös yhdessä läksyjäni läpi, ja saan apua niiden tekemiseen ja voin kysyä epäselvistä asioista, jolloin opin asian paremmin."

Mikä sinusta tulee isona?
"En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona. Kouluaineista minua kiinnostaa eniten uskonto, historia ja kemia. Kiinnostukseni kemiaan syntyi lisäopetuksen alettua, ja motivaationi sitä kohtaan on kasvanut paljon. Lähitavoitteena on päästä valitsemaani lukioon."

Suosittelisitko TutorHousen lisäopetusta kavereillesi?
"Suosittelisin opetusta. Ymmärrän, että se voi aluksi mietityttää, kuten omallanikin kohdalla, mutta se toimii oikeasti. Olen tyytyväinen, että päätin aikoinaan kokeilla. Tulokset puhuvat puolestaan."

Lataa ilmainen opiskelutekniikkaopas!

Lue lisää aiheesta: Kuukauden oppilaat