Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Yläkoululaisten opiskelutekniikkakurssi maaliskuussa

19.03.2018  |  Ajankohtaista

toimistotarvikkeet.jpgSeuraava yläkoululaisten Opi oppimaan -kurssi järjestetään ma 26.3.-ke 28.3. Pienryhmässä on vielä pari vapaata paikkaa! Kurssi sopii erinomaisesti esimerkiksi lukioon suuntaavalle ysiluokkalaiselle, mutta myös 7.- ja 8.-luokkalaisille.

Opiskelutekniikkakurssi on suunniteltu erityisesti yläkoululaisia ajatellen. Kurssi koostuu kolmesta kaksoisoppitunnista, joiden aikana etsitään kullekin oppilaalle sopivimpia opiskelutekniikoita sekä harjoitellaan niitä. Lisäksi käydään läpi esimerkiksi ajanhallintaa, priorisointia ja tavoitteiden asettamista, jotka luovat pohjan hyville opiskelurutiineille. Voit lukea lisää kurssin sisällöstä täältä.

Kurssin opettajana toimii opiskelutekniikoihin erikoistunut laaja-alainen erityisopettajamme Anne Hällfors, joka on vetänyt opiskelutekniikkakursseja TutorHousella jo useamman vuoden ajan. Koska Anne opettaa päivätyökseen lukiossa, hän tuntee myös yleisimmät kompastuskivet, joita lukiota aloitteleva nuori opiskelujensa kanssa kohtaa. Annen kurssilta oppilaat saavat loistavan työkalupakin täynnä käytännönläheisiä opiskelutapoja, jotka on helppo ottaa heti käyttöön omassa arjessa.

Katso lisätiedot & ilmoittaudu