« takaisin blogin etusivulle

Yläkoululainen Emma: Motivaationi englannin opiskeluun muuttui täysin

05.02.2016  |  Kuukauden oppilaat

emma_strengell.jpg

Kuka olet ja mitä harrastat?

"Olen Emma ja käyn 9. luokkaa espoolaisessa yläkoulussa. Harrastan hyvin aktiivisesti jalkapalloa. Minulla on treenit neljä kertaa viikossa ja viikonloppuisin 1-2 peliä."

Miksi perheesi oli ensimmäisen kerran yhteydessä TutorHouseen?

"Kouluaineista kaikki olivat sujuneet hyvin ja arvosanat olivat olleet 8-10, paitsi englannissa. Jostain syystä englanti on tuottanut minulle hankaluuksia jo alakoulusta asti. Alakoulussa meillä oli englannin tunneilla villi ja rauhaton luokka, eikä tunnin aikana oikein oppinut englantia.

Kun sain 7.luokan keväällä englannista todistukseen 6, totesin äidille, että ehkä tässä pitäisi jotain tehdä... En kuitenkaan oikein tiennyt, että miten numeroa olisi voinut lähteä nostamaanÄiti löysi sitten TutorHousen netistä."

Mitä ajattelit ennen ensimmäistä TutorHousen oppituntia?

"Kun äiti ensimmäistä kertaa ehdotti, että ottaisin englannista lisävalmennusta TutorHousen opettajalta, en olisi millään halunnut tavata vierasta opettajaa. Tuo ajatus ei ollut tullut mieleeni keinosta, jolla olisin muuttanut englannin numeroa paremmaksi.

Minua jännitti ensimmäinen kerta kovasti. Erityisesti se, millainen TutorHousen ope oikein on. Olisin halunnut olla kotona enkä vieraan opettajan ohjattavana.  Siitä huolimatta vanhempani vaativat, että minun on kokeiltava lisäopetusta ainakin kerran."

Mikä oli mielipiteesi ensimmäisen kerran jälkeen?

"Onneksi kokeilin. Ensimmäisen kerran jälkeen muutin täysin mieleni. TutorHousen Marjut-ope oli todella mukava heti ensimmäisellä tunnilla ja hän ei vastannut olenkaan mielikuvaani opettajasta. Opetustyyli oli täysin erilainen. Englannin opiskelukin voi olla oikeasti kivaa ja mukavaa. Se oli minulle täysin uutta."

Mikä on erilaista kuin koulussa?

"Tuon ensimmäisen tapaamisen jälkeen olen käynyt säännöllisesti TutorHousen lisäopetuksessa 8.luokan syksystä alkaen, yleensä kerran viikossa.

Minulla on päiväkoulussa kolme tuntia englantia. TutorHousen open kanssa ehdin hyvin käydä viikon kappaleet ja läksyt läpi sekä jutella uusista sanoista. Englannissa vaikeinta ovat juuri uudet sanat ja lauseenmuodostus. Kun Marjut-opelta kysyy jotain asiaa, sen muistaakin paremmin, myös kokeessa.

Keskustelu ja erityisesti kysyminen opettajalta on TutorHousessa aivan erilaista kuin yläkoulun tunneilla. Koulun tunneilla vain harva esittää opelle kysymyksiä. Oppimiseen tuo uuden ulottuvuuden se, että täällä taas opelta voi kysyä kaikesta mahdollisesta."

Miten englannin lisäopetus on näkynyt päiväkoulun tunneilla?

"TutorHousen oppituntien jälkeen on kiva mennä taas englannin tunnille, kun edellisten kappaleiden asiat muistaa. Koulutunneilla on mukava olla, kun osaa.

Seiskalla minulla ei ollut yhtään motivaatiota tehdä englannin läksyjä, enkä ymmärtänyt koulussa yhtään englannin kappaleita.  Nyt tilanne on täysin muuttunut, samoin motivaatio.

Kahdeksannen luokan keväällä englannin arvosanani nousi 6:sta 8:aan, josta olin oikein tyytyväinen. Nyt 9.luokalla yritän tsempata taas, että arvosana olisi keväällä ainakin 8."

Mihin aiot pyrkiä yläkoulun jälkeen?

"Haen lukioon Espooseen tavoitteena Kuninkaantien lukio. Sinne on ollut pääsyrajana yleensä 8,5 keskiarvo. Jouluna minun keskiarvo oli 8,9, joten uskoisin pääseväni lukioon."

Mikä sinusta tulee ”isona”?

"Toivon, että pääsen yo-tukinnon jälkeen opiskelemaan jotain liikuntaan liittyvää. Liikunnanopettaja olisi tulevaisuuden ammateista paras vaihtoehto. Sinne on todella vaikea päästä, mutta aioin yrittää ainakin kaksi kertaa, koska se kiinnostaa minua niin paljon."

 

Haluatko kokeilla yksityisopetusta?

TUTUSTU YKSITYISOPETUKSEN VAIHTOEHTOIHIN