
Vuoden viimeinen lukiojakso etenee hyvää vauhtia ja kohta onkin jo aika kertailla viimeistä koeviikkoa varten! Mikäs sen parempaa, kuin lähteä kesälomille hyvillä mielin ja tavoitteita vastaava jaksotodistus kädessä.
Viimeisen jakson kunniaksi pyöräytämme koeviikkokertauksia käyntiin Kampin opetustilojen lisäksi myös Espoossa Esport Centerissä sekä ensimmäistä kertaa myös Tampereella! Tampereella on mahdollisuus osallistua lauantaina 19.5. matematiikan kurssikoekertauksiin. Moni Helsingin kurssilaisista osallistuu koekertaukseen joka jakson päätteeksi. TutorHousen kokeneet matikan opettajat ehtivät pienryhmässä vastata vielä epäselviin kysymyksiin, joita kokeeseen valmistautuessa saattaa herätä.
Mikäli lauantai 19.5. on kalenterissasi jo varattu tai kaipaisit pidempää kertausta ennen koeviikkoa, on Sprintti-kurssi sinulle sopiva vaihtoehto. Sprintissä kolme 90 min opetuskertaa on hajautettu kahden viikon ajalle. Näin kertaaminen kokeeseen aloitetaan hyvissä ajoin ja kurssikertojen välissä on aikaa itsenäiselle harjoittelulle. Sprinttejä järjestetään sekä Kampissa että Espoon Esport Centerissä.
Muita lukion oppiaineita (ja tietysti myös sitä matikkaa!) voit kerrata yksityisopetuksessa. Oli tulossa sitten ruotsin, englannin tai vaikka psykologian koe, apu löytyy läheltä! Tehokertausta aineenopettajalta voi ottaa myös Skypen kautta, joten asuinpaikkakunnallasi ei siis ole väliä. Opetus järjestyy tarvittaessa nopeastikin, mikäli opettajan aikataulut sopivat yhteen omiesi kanssa. Kysy siis rohkeasti myös viime hetken kertausta!

Kuva: Caju Gomes / Unsplash