Aiempien vuosien tapaan myös tämän kevään asiakaskyselymme tulokset osoittavat, että yksityis- ja pienryhmäopetuksen hyödyt näkyvät paitsi oppilaan todistuksessa, myös itsetunnon ja motivaation kasvussa.
TutorHouse kerää asiakkailtaan vuosittain palautetta siitä, miten hyvin olemme onnistuneet auttamaan eri tasoisia ja eri tilanteissa olevia oppilaita pääsemään omiin tavoitteisiinsa. Olemme kiinnostuneet kuulemaan, millaisia tuloksia lisäopetus on tuonut ja miten palveluitamme käyttäneet perheet arvioivat opettajiemme ammattitaidon sekä oppilaan saaman hyödyn.
Tänä keväänä asiakaskyselyymme vastasi 141 perhettä.
Pyysimme asiakkaitamme muun muassa kertomaan, mitkä ovat heidän mielestään olleet 1-2 tärkeintä yksityis- tai pienryhmäopetuksen tuomaa muutosta. Vastaajien mukaan suurimmat vaikutukset ovat näkyneet oppilaan itsetunnossa, arvosanoissa sekä motivaatiossa ja asenteessa opiskelua kohtaan.
Kuva: Mikäli opetuspalvelusta on ollut hyötyä, mitkä ovat olleet mielestäsi 1-2 tärkeintä muutosta?

"Ysiluokalla saatu tuki kantoi hedelmää ylioppilaskirjoituksiin asti"
Lisäopetuksessa käyvät kaikentasoiset oppilaat: niin oppimisen haasteisiin tukea tarvitsevat, keskiarvon korottamisesta kiinnostuneet kuin huippuarvosanoihin tähtäävätkin. Yksityis- ja pienryhmäopetuksessa opettajalla on mahdollisuus tarjota yksilöllistä ohjausta ja keskittyä oppilaan tarpeisiin.
Kun kynnys kysyä ja saada apua on matala, oppilaan on helpompi ymmärtää uusia asioita ja sitä kautta uskoa omaan osaamiseensa. Tämä positiivinen muutos nousi esille saamissamme avoimissa kommenteissa.
"Nuoren itsetunto opiskelijana on parantunut ja hän on saanut rohkaisua työskentelyn tavoitteellisuuteen. Kiinnostus koulua kohtaan on lisääntynyt arvostavan ja nuorta kunnioittavan vuorovaikutuksen tuloksena", toteaa yksi asiakkaistamme.
Lisäksi motivaation ja itsetunnon vahvistuminen voi kantaa pitkälle oppilaan koulutiellä, kuten eräs kyselyyn vastannut vanhempi kirjoittaa: "Yksi lapsistani sai valtavan boostin koulunkäyntiin ja tulokset olivat sen mukaiset. Ysiluokalla saatu tuki kantoi hedelmää ylioppilaskirjoituksiin asti".
Erinomaista palautetta TutorHousen opettajille
Kaikki TutorHousen opettajat ovat päteviä aineen- tai erityisopettajia, ja suurin osa heistä työskentelee päivisin peruskoulussa tai lukiossa. Pyysimme asiakkaitamme arvioimaan opettajiemme ammattitaitoa, vuorovaikutusosaamista, palvelualttiutta ja tavoitettavuutta asteikolla 1-5. Kokonaisarvosanaksi muodostui 4,45/5. Näin asiakkaamme kuvailivat opettajiamme omin sanoin:
Lyhyen matematiikan pre-abikursseja ja yksityistunteja antanut opettaja Outi oli todella ammattitaitoinen. Sen lisäksi, että oppimistulokset olivat loistavat, hän pystyi valamaan itseluottamusta oppilaaseen."
Palvelu on ollut kautta linjan erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa, olematta tuputtavaa. Oppilaan kertoman mukaan opettaja on ollut hyvä ja asiantunteva ja on osannut auttaa asian haltuunottamisessa, sekä etsinyt juuri ko. tilanteeseen soveltuvia harjoituksia oppilaan tehtäväksi."
Lapseni opettaja oli todella kiva ja ammattitaitoinen. Arvosanat nousivat, poika innostui lukemisesta ja äidinkielen tehtävistä, joita vihasi ennen."
Fysiikan tutor on aivan huipputyyppi! Osaa opettaa ja kannustaa!"
Opettaja osasi selvästi lähestyä 9. luokalla olevaa lastani erittäin hyvin ja lapsen suhtautuminen ko. aineeseen muuttui jo yhden kerran jälkeen."
Kiitos sekä asiakkaillemme että opettajillemme kuluneesta lukuvuodesta! Myönteistä palautetta on ilo lukea ja pyrimme myös kehittämään palveluitamme teiltä saamiemme ideoiden pohjalta.
Mikäli sinulla on tarvetta lisäopetukselle alkavan syksyn aikana, kysy meiltä tulevista pienryhmäkursseista tai yksityisopetuksesta. Autamme mielellämme!

Kuva: Caju Gomes / Unsplash