« takaisin blogin etusivulle

Syrjäytyminen pysähtyy vastuullisuudella

27.03.2013  |  Oppiminen ja motivaatio

angry teen.jpgMitä kuvaavatkaan sanat syrjäytynyt tai vaikkapa ongelmanuori? Syrjäytymimisen estäminen vaatii monimutkaisia toimia, Tuomo Lähdeniemi kertoo.

Kieli paljastaa käyttäjistään ja näiden kulttuureista todella paljon. Suomenkielestä puuttuu sanoja niiltä osin, mitä ei ole ollut tarvetta kuvata. Siellä missä ei ole kieltä eikä sanoja, puuttuu mieli ja toiminta. Tällaisia hetteikköjä ovat erityisesti suomenkielessä ihmisten kanssakäymiseen sekä yhteiskunnan ja yksilön väliseen suhteeseen liittyvät termit.

Mitä sitten syrjäytynyt tai vaikkapa ongelmanuori termeinä ilmaisevat? Syrjäytynyt on tila, jossa ollaan, passiivimuodossa. Syrjäytetty sisältää voimasuhteen, joku on syrjäyttänyt jonkun toisen. Syrjääntynyt sanana antaa vastuuta jo tilaan joutuneelle.

Monimutkaisemmaksi tulkinta tulee, kun näitä hetteikkösanoja liitetään toisiinsa: syrjäytymisuhan alla oleva. Kuulostaa pelottavalta ja äärimmäisen toimintakyvyttömältä tilalta. Sanojen passiivimuoto on myös ahdistava, ikään kuin todeta tila ja siinä sitä sitten ollaan.

Syrjäytyminen täytyy estää kaikin keinoin.

Sääntely ei estä syrjäytymistä


Meidän pitäisi käsikirjoittaa uusiksi nämä haastavat hetteiköt ja löytää todelliset, yhteisesti ymmärrettävät ja viestittävät merkitykset ja mielet tärkeille teemoille.

Ihminen, joka on syrjäytynyt, vaarassa joutua yhteiskunnan ja tukiverkkojen ulottumattomiin voisi olla syrjäkkö, aktiivinen toimija, jonka toimintakyvykkyyttä ja voimaannuttamista pitäisi kehittää. Kehittyminen syrjäköksi pitäisi tunnistaa ja sen estämiseksi tulisi luoda riittävät verkostot niin, että ihmisiä ei opeteta avuttomiksi.

Mitä sitten voidaan tehdä?

Sääntely lisääntyy yhä kiintyvää tahtia. Erilaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin haetaan ratkaisuja ennakoimalla mahdollisia tulevaisuuden tiloja. Ohjeistusta ja normia säätämällä uskotaan, että elämä saadaan hallintaan, syntyy turvallisuuden tunne siitä, että kaikki voitava voidaan ja on tehtävissä. Ja sitten kun ei olekaan.

Pystytetään työryhmiä ja partioita selvittämään jälkijättöisesti, kuka teki ja missä vaiheessa virheen ja virheitä. Kuka ei kertonut kenelle, että ongelma oli tiedossa. Kuka ketäkin syyttää siitä, mikä ei mennyt putkeen.

Ennakolta tapahtuva mielikuvittelu ja jälkijättöinen juupastelu ei paljon auta vaikkapa niitä lapsia, jotka ovat todellisen tuen ja avun tarpeessa omassa arjessaan. Sääntely ei voi koskaan purkittaa elämää, niin lohdutonta kuin se toisaalta onkin.

Vastuullisuus estää jäämästä hetteikköön


Mikä sitten avuksi? Peräänkuulutan uudenlaisen vastuullisuuden aikaa. Sellaista, jossa me olemme huolissamme lähiympäristömme lapsista, omista ja muiden. Tartumme asioihin, kun jo ensimmäisen kerran
huomaamme puuttumisen aiheita. Rakennetaan lähiverkostoja, kyläyhteisöllisiä tiloja, joissa on mahdollista olla oma itsensä, niin lasten kuin aikuistenkin.

Syrjäytymässä oleva nuori ei ole passiivinen subjekti vaan on edelleen aktiivinen toimija, jonka toimintakykyä esimerkiksi lastensuojelun viranomaisten pitäisi vahvistaa myös uusia yksityisiä toimintamalleja suosimalla.

Esimerkiksi TutorHousen työparimallissa perheen tai yksihuoltajan tueksi tarjotaan heti ongelmien ilmaantuessa opettaja-sosiaalityöntekijä työpari. Kuten hyvin tiedetään, nuori säilyy paremmin yhteiskunnassa mukana, mikäli pystyy ylläpitämään kohtuullisen koulumenestyksen. Opettaja auttaa kriisin yli antamalla sparraustukea koulun oppiaineiden osalta. Sosiaalityöntekijä katsoo asiaa taas toisesta näkökulmasta.

Mitä aiemmin ongelmiin tartutaan, sitä pienemmät ovat myös yhteiskunnalliset kustannukset.

Tuomo Lähdeniemi
KM, TutorHousen hallituksen jäsen

JÄTÄ YHTEYDENOTTOPYYNTÖ