Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Lukiolaisen oppimisvaikeudet - miten voittaa ne?

25.09.2013  |  Oppiminen ja motivaatio, Opettajilta, Oppimisvaikeudet

A teenage girl smiling outdoors.Oppimisvaikeudet tuottavat työtä lukiolaisten erityisopettajille.  Patenttiratkaisuja ei ole - jokaista lukiolaista on autettava sen mukaan, mitä tukea hän tarvitsee.

Lukion erityisopettajan vastaanotolle tuleva lukiolainen on usein hämmentynyt ja ihmeissään siitä, että opiskelu ei ole sujunut suunnitelmien mukaan.

Ensimmäisillä tapaamisilla alamme kartoittaa opiskelumenetelmiä ja -tottumuksia, koska opiskelu lukiossa vaatii erilaisia taitoja kuin perusopetuksessa. Vanhat ja hyväksi koetut strategiat eivät enää riitäkään, ja opiskelija ei osaa ilman ohjausta muuttaa menetelmiään.

Usein pienellä ohjauksella ja harjoittelulla lukion aloittaja saa työkaluja, joilla oppiminen on helpompaa. Asenne ja motivaatio saadaan kuntoon.

Mitä tehdä, kun ei vain motivoi?


Myös motivaation ja asenteen tarkistaminen ajoittain jäntevöittää oppimista. Opiskelijalla saattaa olla huomaamattaan motivaatio-ongelma, mikä näkyy muun muassa siinä, että kaikki muu sosiaalinen toiminta menee läksyjen edelle. Käytännössä vapaa-ajan viettäminen on tärkeämpää kuin koulu. Opiskelija saa tarvittaessa ohjausta kärsineen motivaation korjaamiseen niin, että opiskelu ja vapaa-aika ovat tasapainossa.

Oppiminen saattaa toisinaan tuntua työläältä mikäli opiskelua haittaa liian vähäiset yöunet, huonolaatuinen uni tai vaikkapa jännittäminen. Peruskouluissa sekä lukioissa on opiskelijahuoltoryhmässä jäseniä, joilta voi tarvittaessa saada näihinkin apua. Psykologit, kuraattorit, erityisopettajat, terveydenhoitajat, koululääkärit tai yksityisen sektorin opetusalan toimijat ja asiantuntijat pystyvät auttamaan useissa opiskelua haittaavissa ongelmissa. Tärkeintä on se, että oppilas tai opiskelija rohkaistuu hakemaan ajoissa apua.

Liian korkeat odotukset tuovat pettymyksiä


Yllättävän usein lukiolaisella on liiallisia menestymispaineita. Opiskelija itse saattaa asettaa korkean vaatimustason, joka aiheuttaa toistuvia pettymyksiä. Tästä aiheutuu itsetunnon laskemista ja opiskelija kokee itsensä huonoksi oppijaksi, oppimisen ilo katoaa ja motivaatio laskee.

Kierteen katkaisuun tarvitaan aikuista, joka osaa yhdessä opiskelijan kanssa asettaa realistiset väli- ja päätavoitteet. Kun tavoitteet on saavutettu, on syytä palkita itseään konkreettisilla palkinnoilla!

Mikäli kysymyksessä on sitten varsinainen oppimisvaikeus, opiskelija on usein huojentunut saadessaan diagnoosin oppimisvaikeudestaan, esimerkiksi lukivaikeudesta. Epäonnistumiset saavat selityksen eikä tarvitse enää ajatella olevansa huono opiskelija. Opiskelutekniikka paranee usein määrätietoisen työn seurauksena.

Huoltajien ja opiskelijoiden onkin hyvä tietää, että useita oppimisen vaikeuksia voidaan poistaa opiskelutaitojen kehittämisellä ja itsetuntemuksen lisäämisellä. Motivoitunut opiskelija voi hyvin sekä vapaa-ajalla että koulussa.

Anne Hällfors
Erityisopettaja
TutorHouse

Lataa ilmainen opiskelutekniikkaopas!