Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Loppukiri kevääseen - huhtikuussa käynnistyvät pienryhmäkurssit

26.03.2018  |  Ajankohtaista

pienryhma_lapparien_kanssa.png

Pian alkaa lukuvuoden viimeinen lukiojakso ja samalla pyörähtävät käyntiin myös uudet pienryhmät. Kursseilta saat hyvän rutistuksen loppukevääseen!

Maanantaina 16.4. käynnistyvät uudet Språktåg- ja English Wagon -ryhmät. Mutta mistä näissä kursseissa on oikeastaan kyse?

Ruotsin ja englannin kurssit sopivat hyvin niin lukiolaisille kuin lukion vasta ensi vuonna aloittavillekin. Pienryhmässä opetusta voidaan hyvin räätälöidä osallistujien lähtötason mukaan, jotta kukin oppilas saa onnistumisen kokemuksia ja toisaalta myös sopivasti haastetta.

Pätevät kielten aineenopettajamme ovat saaneet positiivista palautetta juuri kurssien rennosta ja innostavasta ilmapiiristä. Yksi kurssin keskeisistä tavoitteista onkin herätellä kiinnostusta ja motivaatiota ruotsin tai englannin opiskeluun. Sen lisäksi tähtäimessä on lisätä rohkeutta vieraan kielen puhumiseen myös oppituntien ulkopuolella.

Viisi viikkoa kestävän kurssin aikana käydään kielen tärkeimmät perusasiat läpi. Opetusta on kahdesti viikossa ja se muodostuu itsenäisistä moduuleista, joissa kerrataan ja opetellaan esimerkiksi sanastoa ja laajennetaan sitä, harjoitellaan kirjoitelmien tekemistä sekä kielioppia.

Osallistu viiden viikon ruotsin tai englannin kertauskurssille - lue lisää


Kuva: Rawpixel / Unsplash