« takaisin blogin etusivulle

Lukiolainen Anna: "Olin epävarma matikassa - lisäopetus auttoi"

21.05.2016  |  Kuukauden oppilaat

Anna Ruikka, 17, on opiskellut TutorHousella viime syksystä lähtien. Kun lukion pitkän matematiikan vaikeimpien tehtävien ratkaisut olivat vanhemmiltakin ehtineet jo unohtua, apua kotitehtäviin löytyi lisäopetuksen kautta.

anna ruikka.jpg

Anna Ruikka on viihtynyt hyvin lisäopetuksessa ja saanut siitä apua. Annetaan Annan kertoa tarkemmin itse.

”Käyn lukion toista luokkaa Helsingin normaalilyseossa. Jossain vaiheessa minulla oli vähän vaikeuksia pitkän matikan kanssa ja mietimme vanhempieni kanssa, mitä voisi tehdä. Isosiskoillani ei ollut oikein enää aikaa auttaa opiskelussa, eivätkä vanhemmatkaan enää muista lukion matematiikasta juurikaan. Tuntui siltä, että tarvitsisin lisää opetusta.

TutorHousella käyn suunnilleen kerran viikossa ja nyt koeviikolla vielä pari päivää ennen koetta kertaamassa vaikeimmat asiat. Kun teen matikan tehtäviä itsekseni, läksyjä tai ekstratehtäviä, merkitsen ne joita en ymmärrä tai joita en osaa tehdä. Ne käydään sitten läpi Tarjan, TutorHousen opettajan kanssa. Tunneilla teemme myös tehtäviä vaikealta tuntuvista kappaleista ja joskus pohjustetaan tulevaa kappaletta."

Opin derivaatan salat


"Opetus lähti heti alussa hyvin käyntiin ja kävimme suoraan asiaan opettajan kanssa. Lisäopetus auttaa ymmärtämään juuri ne vaikeat asiat ja se täydentää opetusta: opettaja ehtii vastaamaan kysymyksiini. Sen myötä numerotkin ovat parantuneet.

Soveltavien ja vaikeampien sanallisten tehtävien tekeminen on myös helpottunut ja osaan yhdistellä asioita paremmin kuin ennen. Kun kävimme koulussa esimerkiksi derivaattaa, syvällisempi ymmärtäminen tapahtui TutorHousella ja vasta silloin oikeastaan tajusin, mikä se derivaatta itse asiassa on!

Tulevaisuudessa minua kiinnostaa bioinformaatioteknologia. Se on matematiikka-, biologia-, fysiikka- ja kemiapainotteinen ala TKK:lla.

Suosittelisin lukiolaisille lisävalmennusta, jos on vähänkin epävarma matematiikassa tai oikeastaan missä tahansa aineessa, eikä kotona osata auttaa tai arvosanoissa olisi parantamisen varaa. Jos tuntuu, että opiskelun kanssa on vaikeuksia eikä motivaatiota siihen meinaa löytyä, niin lisäopetus voi auttaa myös siinä.”

 

Tarvitsetko matematiikan tukiopetusta?

Lue lisää aiheesta: Kuukauden oppilaat