Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

TutorHousen kevättodistus - näin asiakkaamme arvioivat meitä tänä keväänä!

05.06.2018  |  Oppiminen ja motivaatio, Ajankohtaista

kukat_1200x628

Jos oppilaalla on hankaluuksia koulunkäynnin kanssa, heijastuu se perheen arkeen ja lapsen tai nuoren elämään ja olemiseen usein monilla tavoilla. Onnistumisen kokemukset ruokkivat oppilaan motivaatiota, itseluottamusta ja sitä kautta muodostuu positiivinen kehä, jossa sinnikäs työ palkitaan. Mutta mitä jos epäonnistumisia on ollut koulupolulla huomattavasti enemmän? Vastauksen varmasti jo arvaatkin.

Usein asiakasperheidemme ensisijainen tavoite on kouluarvosanojen parantaminen. Opetuksen tuloksia onkin helppo mitata vertailemalla arvosanoja ennen ja jälkeen. Kaupan päälle tulee kuitenkin myös paljon muuta, onhan oppiminen hyvin kokonaisvaltainen prosessi.

Lukuvuoden päätteeksi keräämme aina myös TutorHouselle oman ”kevättodistuksen” asiakkailtamme. Asiakastyytyväisyyskyselystämme nousi jälleen tärkeitä huomioita lisäopetuksesta ja sen tuloksista. Pyydämme aina asiakkaitamme nimeämään niitä hyötyjä, joita ovat kokeneet opetuksesta tulleen. Vuosi toisensa jälkeen he kertovat, kuinka muutoksia näkyy niin oppilaan motivaatiossa ja asenteessa, stressitasossa kuin itseluottamuksessakin.

Edellä mainittu positiivinen kehä näkyy myös asiakasperheiden kertomuksissa. Monen oppilaan motivaatio on vahvistunut, kun lisäopetuksen ansiosta on tullut onnistumisen kokemuksia ja arvosanat ovat parantuneet.

Oppimisen ilo herää, kun lapsi huomaa ymmärtävänsä”, kuvailee eräs vanhempi.

Alla olevassa kuvassa on esitetty asiakkaidemme vastaukset kysymykseen "Mikäli opetuspalveluista on ollut hyötyä, mitkä ovat olleet mielestäsi 12 tärkeintä muutosta?" (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

asiakastyytyvaisyystulokset2018

Vuorovaikutus on keskeinen osa onnistumista

Vastauksissa korostui jälleen myös se, kuinka tärkeässä osassa opettajan ja oppilaan välinen kemia on onnistumisen kannalta. Silloin lisäopetuksesta tulee positiivinen osa oppilaan arkea ja hän tulee oppitunneille mielellään. Parhaimmillaan TutorHousen opettaja on paljon muutakin kuin pelkkä opettaja – kun luottamus on kohdillaan, voi oppilas kokea saavansa opettajalta kokonaisvaltaista tukea.

Palvelu on aina ollut erinomaista ja opettaja on löytynyt lyhyellä varoitusajalla. Olemme käyttäneet palveluja useaan eri otteeseen ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Tärkeintä on opettajan ja oppilaan hyvä yhteistyö ja vuorovaikutus. Se on avain oppimiseen ja opiskelumotivaation löytymiseen."

Asiakaspalvelumme tärkeä osa onkin opetustarpeen kartoitus ennen aloitusta. Selkeä kuva oppilaan lähtötilanteesta auttaa meitä valitsemaan hänelle sopivan opettajan. Kuuntelemme aina herkällä korvalla perheen toiveita opettajan suhteen. Aina kemiat eivät opettajan ja oppilaan tai perheen välillä kohtaa, ja siksi opettajan vaihtaminen on mahdollista missä vaiheessa tahansa.

Rohkaisemme asiakkaitamme myös kertomaan toiveistaan opettajalle matalla kynnyksellä. Ammattitaitoiset opettajamme pystyvät muokkaamaan opetustyyliä ja käytettäviä tehtäviä oppilaalle sopivammiksi, mikäli tarvetta on.

Palautteita opettajistamme on joka kevät ilo lukea! Tässä muutamia parhaita paloja lukuvuodelta 20172018:

Esa on avannut matemaattisen ajattelun saloja. Pohtinut ja pähkäillyt yhdessä oppilaan kanssa, miten päästään tehtävän ratkaisuun. Luonut uskoa osaamiseen ja omiin kykyihin."

Jos saa niskojaan nakkelevan, kaikkitietävän, ruotsia vihaavan pojan kiinnostumaan ruotsista ja nostamaan numeroita, on kyllä todella oikealla alalla!"

Mahtava ote heti ensi tapaamisella kahden nuoren kanssa. Opettaja lunasti poikien kunnioituksen ja sitä kautta tulokset puhuvat yhteistyön puolesta. Sekä oppilas, että me vanhemmat olimme enemmän kuin tyytyväisiä. Ensi vuonna on tarkoitus jatkaa yhteistyötä TutorHousen kanssa kuopuksen opiskelun avittamiseksi."

Katri oli todella hyvä opettaja. Suosittelisin häntä opettajaksi ja kaveriksi. Hän oli hyvin valmistautunut tunneille ja keksinyt erinomaisia tehtäviä. Hän oli käyttänyt luovuutta opetusmateriaalin hankkimisessa. Tehtävät olivat sopivan haastavia, koska tuntui, että jouduin ylittämään itseni, mutta selvisin kuitenkin aina tehtävistä, eli hän oli arvioinut oikein kykyni. Tulin haastetuksi, mutten lannistetuksi. Hän oli myös aina kannustava ja ystävällinen. Olisipa minulla ollut tuollainen ruotsin opettaja peruskoulussa ja lukiossa."

Englannin opettaja on aivan erinomainen pedagogi ja antoi hyviä vinkkejä kielen harjoitteluun. Pitkä kokemus lukion englannin opettajana näkyi työssä ja hän auttoi tytärtämme keskittymään oleelliseen. Opettaja pystyi luomaan luottamuksellisen opetussuhteen, jonka ansiosta tyttäremme itseluottamus englannin kielen hallinnassa kasvoi."

JÄTÄ YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

Kuva: Avrielle Suleiman / Unsplash