Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

9.-luokkalainen Rasmus: enkun kielitaito parani kesäkurssilla

17.10.2019  |  Kuukauden oppilaat

Rasmus_kk-oppilasHelsinkiläinen 9.-luokkalainen Rasmus, 15, osallistui kesälomalla TutorHousen englannin kertauskurssille. Viisi päivää kestäneellä kurssilla hän vahvisti peruskielitaitoaan ja sukeutui rohkeammaksi englannin puhujaksi.

”Olihan se aika jännittävää ekoilla tunneilla”, muistelee Rasmus kesäkurssin alkua. Hän oli ilmoittautunut mukaan, koska englanti tuntui kokonaisuudessaan haastavalta. Kurssin tarkoituksena oli kerrata peruskoulun A-englannin keskeisiä asioita. 9. luokka oli alkamaisillaan, joten kielitaidon parantaminen näyttäytyi Rasmukselle myös mahdollisuutena vaikuttaa päättötodistuksen keskiarvoon.

Kurssille osallistuminen mietitytti Rasmusta etukäteen. Oppisiko siellä oikeasti vai menisikö vapaa-aikaa vain hukkaan? Huoli kuitenkin osoittautui turhaksi, kun pienryhmä pääsi vauhtiin. ”Ekasta tunnista lähtien aika hyvin synkkasi opettajalla ja oppilailla”, Rasmus kertoo. ”Kyllä siitä sitten rentoutui, kun näki, että opetus auttoi ja tunneilla oli hyvä yhteishenki.”

Kurssilla tehtiin runsaasti suullisia harjoituksia. Niiden lomassa toisiin tutustuminen kävi luontevasti. Opettaja kertoi aina joka tunnin aluksi käsiteltävästä aiheesta, minkä jälkeen kymmenen oppilaan joukko jakaantui 3-4 hengen ryhmiin harjoittelemaan annettuja tehtäviä.

Rasmus halusi oppia erityisesti kielioppia, sanastoa ja lauseiden muodostamista. Kesäkurssin myötä niistä tulikin hänelle selkeämpiä ja helpommin ymmärrettäviä asioita. Myös englannin puhuminen on hänelle jouhevampaa aktiivisen harjoittelun ansiosta.

Ysiluokkalainen toteaa, että nyt syksyllä koulun englannin tunnit ovat sujuneet aiempaa paremmin. Kieleen ja sen perusasioihin ei enää liity niin suurta epävarmuutta. “Mun mielestä on ollut paljon helpompaa olla englannin tunneilla ja tehdä tehtäviä. Kurssilta sai myös paljon vinkkejä kielenopiskeluun liittyen”, Rasmus summaa.

 

Tutustu yläkoululaisten kesäkursseihin