« takaisin blogin etusivulle

Syksyn kurssiuutuuksia

09.08.2017  |  Uutiset

providence-doucet-87304-552622-edited.jpg

Tänä syksynä pienryhmäopetuksen tarjontamme laajentuu kolmella uudella palvelulla: uusia opetusmuotoja on niin peruskoululaisille kuin lukiolaisillekin!

Tänä kesänä järjestimme huikean määrän kertauskursseja. Pienryhmässä opiskelu kasvattaa suosiotaan jatkuvasti ja haluamme tarjota siihen nyt entistä enemmän mahdollisuuksia myös lukuvuoden aikana. Siksi kehittelimme lukiolaisille uusia tapoja kerrata englannin ja ruotsin perusteita sekä yläkoululaisille matematiikkaa. Tutustu uusiin kurssimuotoihin alla!

Lisäksi pyörivät tietysti jo tutut lukion lyhyen ja pitkän matematiikan sparrausryhmät sekä lauantaiaamun tehokertaukset ennen kurssikoetta. Niistä lisää postauksen lopussa!

UUTUUS: SPRÅKTÅG & ENGLISH WAGON lukiolaisille

Älä vedä hätäjarrusta, vaan hyppää kyytiin! Osallistumalla Språktåg- tai English Wagon -kokonaisuuksiin otat ruotsin tai englannin perusasiat haltuun viidessä viikossa. Ne on suunnattu erityisesti lukion aloittaneille, lukion 2.-luokkalaisille, lukioon pyrkiville sekä yo-kirjoituksiin osallistuville, jotka ovat epävarmoja englannin perusasioista. Kurssi koostuu viidestä itsenäisestä moduulista, joten mukaan voit tulla milloin tahansa. Opetusta on kaksi kertaa viikossa ja mukaan voit tulla aina maanantaisin. Språktåg käynnistyy 6.9. ja English Wagon 11.9.

Språktåg »

English Wagon »

UUTUUS: ONLINE-MATIKKALUOKKA yläkoululaisille - kokeile ensimmäinen kerta maksutta!

Online-matikkaluokan avulla yläkoululainen voi parantaa matikan arvosanaansa esimerkiksi kevään yhteishakua ajatellen. Ryhmän etenee oppilaiden ehdoilla ja opetus räätälöidään osallistujia varten. Online-opetuksen avulla varmistat, että yläkoululaisella on vahva pohja matematiikassa lukiota tai ammattikoulua varten! Online-matikkaluokan hinta on vain 19,90€/h.

Online-matikkaluokka »

ELO-SYYSKUUSSA KÄYNNISTYVÄT KURSSIT

Lukion pitkän ja lyhyen matematiikan sparrausryhmät käynnistyvät 22.8. Nyt voit kokeilla sparrausryhmää ensimmäisen kerran ilmaiseksi ja päättää sen jälkeen jatkosta!

Ilmoittaudu nyt »

Lauantaiaamun matematiikan tehokertaukset lukiolaisille juuri ennen koeviikkoa. Ensimmäinen pidetään 16.9.

Ilmoittaudu nyt »

Opi oppimaan -kurssi yläkoululaisille 4.9.-6.9. Keskittyy erityisesti matematiikan, vieraiden kielten ja reaaliaineiden opiskelutekniikoihin.

Ilmoittaudu nyt »

Intensiivikurssit abeille: ruotsi, englanti ja äidinkieli

Ilmoittaudu nyt »

Kaikilla pienryhmäkursseilla saat apua juuri niihin hankalimpiin kysymyksiisi. Kurssit räätälöidään aina osallistujien toiveiden mukaisesti!

Lue lisää aiheesta: Uutiset