Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

Kertaamisen ABC – näin lukiossa opitut asiat jäävät mieleen

18.01.2017  |  Opiskelutekniikka, Oppiminen ja motivaatio, Lukio

 

Kertaustekniikat

Kertaamisen avulla tieto siirtyy pitkäkestoiseen muistiin: mitä useammin palautat oppimiasi asioita mieleesi, sitä paremmin ne myös sinne jäävät.

Kertaaminen ei suinkaan tarkoita muistiinpanojen lukemista pikaisesti läpi ennen koetta. Pistä kirja ensin sivuun ja pinnistele: mitä muistat kappaleesta? Mitkä olivat sen olennaiset asiat?

Vasta kun olet oikeasti yrittänyt palauttaa asian mieleen, voit ottaa kirjan tai muistiinpanot esille ja lukea läpi etenkin ne asiat, joita et yrittämisestä huolimatta muistanut.

Kolme tapaa kerrata lukion jakson aikana

 1. Ota tavaksi palauttaa mieleen viikon aikana käytyjä asioita vaikkapa viikonloppuna. Käy läpi, mitä kussakin aineessa on tehty. Esimerkiksi sunnuntai voi olla hyvä kertauspäivä ennen uutta viikkoa. Jos huomaat jonkun asian unohtuneen, voit paikkailla näitä aukkoja.

2. Toinen vaihtoehto voisi olla kerrata edellisen kerran asia aina ennen oppituntia edellisenä päivänä. Muista, että läksyjen tekeminenkin on kertaamista! Tehtäviä tehdessä voit kerrata asioita lyhyesti mielessäsi ja yrittää muistella asioita ennen kirjasta tarkistamista.

3. Tehokas tapa on myös muistella aamulla mieleen niitä asioita, jotka on edellisenä iltana lukenut. Tässäkin tärkeää on se, että ensin palauttaa mieleen sen verran, mitä aiheesta muistaa ja vasta sitten täyttää kirjan avulla aukot muistissa.

Muista nämä ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa

Lukusuunnitelman tekeminen on perusta hyvälle valmistautumiselle. Voit esimerkiksi aloittaa käymällä läpi nopeasti luettavat asiat ja siten selvittää, mitkä asiat ovat kursseilta jääneet hyvin mieleen ja mitkä toisaalta taas unohtuneet. Näin voit jättää enemmän aikaa niiden asioiden kertaamiselle, joita et osaa vielä niin hyvin. Muista myös sisällyttää kertaaminen lukuloman aikana suunnitelmaasi! Lue lisää vinkkejä lukuaikataulun tekemiseen täältä.

Kielissä voit hyödyntää myös muuta materiaalia kertaamiseen, jos oppikirjat itsessään puuduttavat.  Lehtien lukeminen ja uutisten kuunteleminen kartuttaa ajankohtaista sanastoa ja samalla kielioppirakenteitakin tulee kerrattua.

 

Tiedot perustuvat Tutorhousen psykologian opettajan ja opinto-ohjaaja Minna Juntusen haastatteluun.


Haluatko työkaluja entistä parempiin arvosanoihin? Listasimme Top 3 -vinkit matematiikan, vieraaiden kielten ja reaaliaineiden opiskeluun.

Lataa maksuton opiskelutekniikkaopas