Tutorhouse Pyydä yhteydenottoa
« takaisin blogin etusivulle

8 hyvää syytä käydä kesäopetuksessa

16.04.2020  |  Opiskelutekniikka, Vanhemmille

Mitä tehdä kesällä?

Tutorhousella voi kerrata kuluneen lukuvuoden asioita myös koulujen kesälomien aikana. Erityisesti, jos keväällä on jäänyt aukkoja oppimiseen, kannattaa osaamista vahvistaa ennen seuraavaa lukuvuotta. Mitä jos käyttäisitkin osan lomasta hyödyksi kesäkurssilla?

1. Kesäopetus joustaa – ehdit myös lomailla!

Opettajamme ovat saatavilla kaikkialle Suomeen netin välityksellä. Opiskella voit siis vaikka kesämökiltä käsin! Aikataulun voit myös päättää itse. Otatko mieluummin muutaman viikon intensiivisemmän jakson kesän alussa tai lopussa vai opiskeletko verkkaisempaan tahtiin? Sinä päätät! Koska opetus suunnitellaan yksilöllisesti, ehdit myös lomailla silloin kun se sinulle sopii.

2. Paikkaa kevään tai edellisen lukuvuoden aukot

Tuntuuko, että jotain olennaista jäi oppimatta lukuvuoden aikana? Erityisesti kielten ja matematiikan oppiminen on kumulatiivista, eli rakentuu jo opitun tiedon varaan. Niiden opiskelua voisi verrata tikapuihin: jos yksi tikas puuttuu, on ylöspäin hankalampi kiivetä. Kesäkursseilla kertaamaan pääsevät niin peruskoululaiset kuin lukiolaisetkin. Mikäli aikataulut eivät ole sopivia, räätälöimme aina myös yksityisopetusta tai pienryhmäopetusta esimerkiksi kaveruksille tai sisaruksille.

3. Ota varaslähtö tulevan lukukauden teemoihin

Esimerkiksi pitkässä matematiikassa uutta opiskeltavaa on joka kurssilla välillä hurjiakin määriä. Kesällä ehdit jo hieman hahmottaa kokonaiskuvaa siitä, mitä ensi vuonna onkaan luvassa. Lukuvuoden aikana pääset hieman vähemmällä, kun olet tutustunut sisältöihin jo etukäteen!

4. Ysiluokka edessä? Kohenna koulumenestystäsi jo kesällä!

Vaikka yhteishakuun tuntuu olevan vielä rutkasti aikaa, kannattaa työnteko aloittaa jo nyt. Hyvillä arvosanoilla varmistat pääsysi haluamaasi lukioon tai ammattioppilaitokseen. Testaa Tutorhousen keskiarvokoneella mihin lukioon pääsisit nykyisellä keskiarvollasi!

5. Menossa lukion ekalle? Kertaa yläkoulun aineita!

Varmista, että sinulla on hyvä pohja lukiota varten kielissä ja matematiikassa ja kertaa tärkeimmät sisällöt kesällä. Se onnistuu lukion aloittaville suunnatuilla kesäkursseilla. Voit kerrata peruskoulun matematiikkaa, ruotsia tai englantia, jolloin varmistat hyvän pohjan lukiota varten. Peruskoulusta lukioon siirtyville on tarjolla myös opiskelutekniikkakurssi, josta saa hyvät eväät ja käytännön työkaluja niin matikan, reaaliaineiden kuin kieltenkin opiskeluun!

6. Lukiolainen – pidä opitut asiat hyvässä muistissa

Kahdessa ja puolessa kuukaudessa osa asioista ehtii väistämättä unohtua. Pitkässä matematiikassakin on jo neljä tai viisi kurssia takana. Kesän aikana voit opettajan kanssa käydä oleellisimmat asiat  läpi. Entä missä tulevissa kursseissa näitä jo opittuja asioita käytetään? Kesällä kertaamalla rakennat vankkaa pohjaa tulevia kursseja varten. Katso lukiolaisten kesäkurssit täältä!

7. Yo-kirjoitukset syksyllä tai keväällä? Valmistaudu yksilö- tai pienryhmäopetuksessa

Kesällä lukusuunnitelmassa pysyminen voi tuntua vaikealta. Pienryhmässä tai yksilöopetuksessa ylioppilaskirjoituksiin kertaamalla varmistat, että ehdit käydä kaikki tarvittavat asiat läpi ennen syksyä. Tutorhousen abikursseilla opetus voidaan eriyttää jokaisen oppilaan oman tason mukaan, sillä ryhmässä on enintään 8 abia. Tutorhousella on tarjolla myös pre-abikursseja, joilla syvennetään osaamista lukiokurssien sisällöistä kurssirajat rikkoen ja asioita yhdistellen. Ne sopivat mainiosti käytäväksi ennen varsinaista abikurssia.

8. Kesällä on runsaasti aikaa

Lukuvuodet ovat monesti oppilaan näkökulmasta kiireisiä. Kesällä päivät eivät ole täynnä ohjelmaa ja harrastuksia, joten energiatasot ovat paremmat. Silloin aivotkin ovat alttiimmat oppimaan!

Voit osallistua kaikille kesäkursseillemme Helsingissä tai  etänä!

Katso koko kesän kurssitarjonta